Ei nukuta

Odottaminen on aliarvostettua

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Sat, 17 Oct 2009 15:52:00 +0000

Ostohysteria, impulssiostos, kaikkimullehetinyt-sukupolvi, shoppailumania, kulutushulluus. Oletteko huomanneet, että liiallista kulutusta kuvaaviin termeihin liitetään usein kiireen, maanisuudeen ja pikaisuuden kaltaisia määreitä? Epätoivottu kuluttaminen ei ole ainoastaan liiallista, siis määrällisesti liian suurta, vaan myös liian nopeaa.

Tottahan se on. Oman tavara- ja vaatekokoelmani turhakkeet ovat juuri niitä, jotka ostin pikapikaa. Silloin kun näin jotakin erikoisen halvalla, halusin matkalta mukaani jonkin muiston tai sain niin palavan halun ostaa, että harkinta ei ehtinyt mukaan. Ehkäpä joskus kyse on ollut siitäkin, että olen tietoisesti huijannut itseäni: tiennyt, että jos jätän tavaran kauppaan odottamaan, en enää myöhemmin löydä syytä sen ostamiseen.

Olen viime aikoina pohtinut sitä, mikä saa meidät liittämään kiireen ja muodin toisiinsa. Muoti ei enää ole luovuuden, itseilmaisun, estetiikan ja kokeilunhalun kohtauspaikka. Tuntuu, että nykykuluttaja suhtautuu muotiin kuin se olisi jonkinlainen juoksukilpailu: on ehdittävä mukaan, on oltava ensimmäisten joukossa. Muodissa ei siis ole kyse luovuudesta vaan ennen kaikkea nopeudesta.

Tämä varmasti palvelee tekstiiliteollisuuden tarkoitusperiä. En oikeastaan keksi, kuka muu tämänhetkisestä tilanteesta voisi hyötyä. Kuluttaja? Hän kaikista vähiten.

Minä haaveilen nahkalaukusta. Näppituntumalta veikkaan, etten ole ainoa. Tiedättehän: iso, pehmeätä nahkaa, käytännöllinen mutta kaunis, istuu joka tilanteeseen ja asuun.

Tämänhetkinen tilanne: kustantamon mainoskassi.

Totuudenmukaisessa kuvassa näkyisi lisäksi yksi

kirjallisuudenopiskelija ja pino kainaloon kasattuja kirjoja.

Olen ajatellut ostaa laukun itselleni valmistujaislahjaksi. Varovaisesti arvioiden se tarkoittaa aikaisintaan vuotta 2012.

Odottaminen tuntuu hyvältä. Koska aikaa on niin paljon, en tunne eläväni puutteessa. Laukusta ei ole siis tullut minulle ongelmaa tai pakkomiellettä. Tuntuu, että suurin osa shoppailua harrastavista ihmisistä keskittyy joka ikinen hetki siihen, mitä heiltä puuttuu. Silloin mikään ei riitä ja luottotiedot paukkuvat.

Jospa entistä useampi jaksaisi ajatella, ettei kaikkea tarvitse saada, ei juuri nyt. Että kauniiden asioiden rakastaminen ei tarkoita jatkuvaa ostelemista vaan harkintaa, valikoimista ja tosirakkautta. Että odottaminen ei ole luopumista.

Vaikeaahan se on. Kun odottaa aikansa, voi päätyä pelottaviin huomioihin. Vaikkapa siihen, ettei laukulla ole merkitystä, ei työhaastattelussa tai sateisessa arkipäivässä. Tärkeämpää on se, mitä kassiinsa lastaa.

Ilmastoja, ilmastonmuutoksia

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Thu, 15 Oct 2009 13:16:00 +0000

Päänsisäinen ilmasto

alkaa olla taas kunnossa, kun eilisiltana prakannut Spotify tokeni äsken.

Tässä asunnossa

alkaa olla kylmä. Etenkin iltaisin. Vika ei tosin ole asunnossa vaan minussa. Varpaat ja sormet jäähtyvät alilämpöisiksi heti kun alan ajatellakin nukkumaanmenoa. Onneksi kaapissa oli varalla paksumpi täkki.

Tuolla ulkona

on juuri nyt kylmin aika vuodesta, sanoi nainen junassa. Saattaa olla totta.

Mediailmastossa

havaittu professori Jyri Seppälän sanat: "Ihmiset miettivät, kumpi on parempi vaihtoehto, kertakäyttömuki vai kahvikuppi. Tärkeämpää olisi miettiä, missä asuu, miten koti lämpiää, miten kotona käytetään lämmintä vettä ja miten perhe liikkuu." (HS 15.10)

Eräällä planeetalla

keittää yli.

Tänään on Blog Action Day, aika kirjoittaa ilmastonmuutoksesta. Lueskele vaikkapa Nein ja Nelliinan postaukset jatkoksi.

Kumarruksia suuntaan ja toiseen

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Sun, 11 Oct 2009 18:35:00 +0000

Oho, sain blogipalkinnon. Kiitos siis Mutkatonta-blogin Sannalle! Palkinnon mukana tuli haaste listata seitsemän seikkaa minusta. Olen laiska ja linkitän vanhaan postaukseeni Kuusi kertaa minä.

Kiireisiin kadonnut bloggaajanne lupaa palata ensi viikolla uusien juttujen kera. Iloitkaamme sillä välin seuraavasta uutisesta: Helsingin yliopiston Kristiina-instituutti opettaa/harjoittaa jatkossa naistutkimuksen sijaan sukupuolentutkimusta. Jee, oikeaan suuntaan ollaan menossa!

Over and out, minä palaan takaisin tenttikirjan pariin.

Elämäni eläimet, osa 1

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Thu, 10 Sep 2009 11:12:00 +0000

Tämä on pelastuksen ilosanoma keskelle flunssakauden kärsimyksiä. Tämä on kertomus sinisestä sarvikuonosta.

Sarvikuonosta, joka tunnetaan myös nenähuuhtelukannuna. Moni on tästä jo kuullutkin, mutta muille kerron, että kannun tarkoituksena on huuhdella nenä miedolla suolaliuoksella. Kädenlämpöinen suolavesi puhdistaa ja hoitaa limakalvoja. Huuhtelun jälkeen nenä on kuin uusi.

Itse käytän sarvikuonoa kolmeen tarkoitukseen: siitepölyaikana puhdistamaan allergeenit pois nokasta, talvisin kostuttamaan keskuslämmityksen kuivattamia limakalvoja ja flunssan iskiessä helpottamaan oloa. Viimeisen sairasviikon aikana monet yöunet olisivat jääneet saapumatta ilman kannukaveriani. Näiden vaivojen ohella kannua suositellaan astmaatikoille ja poskiontelovaivoista kärsiville. Eräs ystäväni on selättänyt sarvikuonon avulla kroonisen poskiontelotulehduskierteensä.

Nenähuuhtelukannuja myydään apteekeissa, tavarataloissa ja luontaistuotekaupoissa. Hinta liikkuu kympin tietämillä. Kannun lisäksi tarvitset suolaliuosta varten tavallista merisuolaa; pansuolat ja muut mineraalisuolat eivät käy. Sarvikuonon käyttö on helppoa, mutta ohjeet kannattaa lukaista ennen ensimmäistä testikertaa.

Joskus on vaan niin mukavaa ylistää vilpittömästi tuotetta, joka toimii.

Isoäidin tyylillä

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Tue, 08 Sep 2009 16:55:00 +0000

Nappasin kyliltä mukaani mahtavan flunssan, jonka ansiosta istun nyt kotona villasukkien, teekupin ja hedelmäkeon äärellä. Jotain hyötyä tästäkin oli, sillä sain vihdoin ja viimein luettua loppuun kirjan, josta jo toukokuussa lupailin tarkempaa selostusta. Teos on nimeltään Vanhat konstit kodinhoitoon (Guide to Natural Housekeeping), ja sen on kirjoittanut englantilainen Christina Strutt.

Nimensä mukaisesti kirja keskittyy neuvomaan, kuinka kodin arkiaskareista voi selvitä mahdollisimman pienellä ympäristökuormituksella. Vinkkejä jaellaan niin myrkyttömän siivoamisen, energiansäästön, luonnonmukaisen puutarhanhoidon kuin kirpputoriesineiden kunnostamisen saralla.

Opusta voisi luonnehtia jonkinlaiseksi lifestyle-tietokirjaksi. Kaunis taitto ja valokuvien runsaus tekevät kirjasta silmänilon. Luonnonmukaisen maalaiselämän iloja ylistävään tekstiin mahtuu kuitenkin myös asiaa ilmastonmuutoksesta ja energiavarantojen tulevaisuudesta. Hyvä niin, vaikka toisinaan tuntuu siltä, että näitä teemoja käsittelevät kappaleet olisivat kaivanneet asiantuntevampaa toimittajaa.

"Sievästi pinotut puut ovat hyvä energianlähde."

Lievää kummastusta herättää myös muutaman sivun mittainen Epsom-suolan (?) ylistys. Lannoitteesta ihonhoitoaineeksi muuntautuva aine paljastuu lopulta kirjoittajan omistaman Cabbages & Roses -yrityksen myyntiartikkeliksi.

Kirjan parasta antia ovat käytännön vinkit, ja niitä on paljon. Itse olen kokeillut ruokasoodaa poistamaan jääkaapin tehdastuoksun (toimii), raikastamaan roskiksen (toimii) ja kirkastamaan tummuneet kahvikupit (toimii tämäkin). Väkiviinaetikasta en suostuisi enää luopumaan edes pakon edessä. Se korvaa kodin yleispuhdistusaineen ja puhdistaa pinttyneenkin vessanpöntön. Uskoisin, että kotipuutarhuri hyötyy yhtä lailla neuvoista, joiden avulla kasvimaan saa suojattua tuholaisilta ilman myrkytysrumbaa, tai kotitekoisesta kauneudenhoidosta kiinnostunut erilaisista naamio- ja kasvovesiresepteistä.

Teos on kaiken kaikkiaan lukemisen väärti: käytännöllinen, mutta tunnelmoiva, yhtä aikaa hyödyllinen ja kaunis. Sellainen, jota voi lukea päätyäkseen haaveilemaan tuoksuvasta liinavaatekaapista täynnä isoäidin pellavaa tai selata löytääkseen viime hetken neuvot syksyn sadon säilöntään.

Lusikkapuu

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Mon, 31 Aug 2009 13:12:00 +0000

Luulitko, että pari salaattiruukkua ja chilipuska parvekkeella tekevät sinusta urbaanin kaupunkipuutarhurin? Vähälläpä kuvittelit pääseväsi. Todellinen viherpeukalo kasvattaa myös pöytähopeansa itse.

Kaappeihini on kertynyt kokoelma kauniita hopealusikoita, joiden käyttö on jäänyt harmittavan vähäiseksi. Henkilökohtainen vintage advisor (äiti) löysi ratkaisun. Tarvittiin muutama käppyräoksa kukkakaupasta, siimaa ja rautalankaa sekä tilava ruukku. Ja kas, siitä kaikesta kasvoi lusikkapuu.

Monivuotinen lusikkapuu on helppohoitoinen kasvi. Se viihtyy sekä varjossa että auringossa eikä juurikaan vaadi kastelua. Mikä parasta, se kukkii ympäri vuoden.

Harakkavieraita odotellessa.

Köyhäilykesän loppusumma

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Mon, 24 Aug 2009 09:37:00 +0000

Nyt pitäisi tehdä jotain aivan muuta, kirjoittaa jotain aivan muuta. Mutta olen aina aloittamassa vähän liian myöhään. Läheisiäni se stressaa, minuakin ehkä joskus. Ehkä kypsyttely on kuitenkin tekemistä siinä missä vessanpesu ja ruuanlaittokin?

Syksy kolkuttelee ovella. Viimeiseen kesätenttiin ei ole edes viikkoa aikaa. Sen jälkeen siirryn kai virallisesti taas arkeen. Tänään täytyi herätä kahdeksalta ja jonottaa weboodin ruuhkassa Kielikeskuksen kursseille.

Köyhäilykesä, miltä se tuntui? En suoraan sanottuna tiedä. Niin helpolta ja luonnolliselta, ettei siihen edes kiinnittänyt huomiota!

Viimeisen neljän kuukauden aikana olen ostanut 20 eurolla vaatteita, sitruunankeltaisen peltitynnyrin sekä yhden dvd-elokuvan. Kaikki muu raha, ja nyt puhutaan pienistä summista, on valunut kahviloihin, viinilasillisiin, elokuvien päivänäytöksiin ja ennen kaikkea ruokakauppaan. Vuokran ja laskujen lisäksi olen käyttänyt kuukaudessa keskimäärin 130 euroa. Summa sisältää myös ruokalaskuni. Rahaa on mennyt tonni vähemmän kuin pahimmissa kauhuskenaarioissani laskin.

Opittua: tee laskelmat, mutta älä aliarvioi itsehillintääsi. Ostamattomuus on pelottavan helppoa, kun siihen kerran tottuu. Eksyin muutama viikko sitten Kampin ostoskeskukseen ja käyttäydyin kuin bambi ajovaloissa. Kauppojen kiertely tuntui yhtä houkuttelevalta kuin se saunanpesu, josta olen muistutellut itseäni viimeisen vuoden ajan. Ei vain kiinnosta.

Olen mietiskellyt tätä ja löytänyt kaksi tekijää, jotka ovat tehneet tästä niin helppoa. Ensimmäinen tekijä: en ryhtynyt tiukkaan ostolakkoon. En tehnyt asiasta numeroa, en säätänyt itseäni dieettimentaliteettiin, en kasannut eteeni kieltäymyksen, houkutuksen ja lankeemuksen noidankehää. Toinen tekijä: löysin tekemistä, ja se oli tärkeää ja kiinnostavaa. Muiden asioiden pyyhkiessä mieltä on aivan yhdentekevää, mihin houkutuksiin kaupoissa tai lehdensivuilla törmää.

Syksy jatkuu varmaankin samoissa merkeissä. Kurssiohjelma on löyhä, joten aion tehdä töitä ja opiskella, molempia sopivassa suhteessa. Töitä toki tarvitsen, mutta aina niitä on jostain löytynyt. Kandintyölle pitäisi keksiä aihe, mutten ole kehittänyt stressiä asiasta enkä aiokaan.

Olisi mukava kuulla, löytyykö teiltä vastaavia kokemuksia. Avaudu!

Rucolakuskit tulevat, varokaa!

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Thu, 20 Aug 2009 12:07:00 +0000

Postiluukusta napsahti tänään Stockan Exclusive-kanta-asiakkaille tarkoitettu lehti, jonka nimi on muuten Exclusive. Ei nyt mennä siihen, miksi lehdykkä saapuu juuri minulle - itsekään kun en tiedä. Jotenkin se varmasti liittyy ikivanhaan rinnakkaiskorttiin, joka oli siis Exclusive, ja jonka voimassaoloaika loppui jo pari vuotta sitten. On se edelleen Exclusive, siis se kortti, vaikka vanhenikin. Ilmeisesti satunnaiset karjalanpiirakkaostokseni ovat kuitenkin taivuttaneet tavaratalon uskomaan, että tähän kuluttajaan kannattaa panostaa, lähetetään sille Burberry-mainoksia, oikein exclusiivisesti.

Lehden pääkirjoituksessa markkinointijohtaja Maaret Kuisma julistaa uuden parkkihallin avatuksi.

"Kuuntelemme mielellämme kanta-asiakkaittemme toiveita ja haluamme tehdä niistä totta. Olemmekin iloisia voidessamme nyt toivottaa kaikki kanta-asiakkaamme kauempaakin tervetulleiksi omilla autoillaan Helsingin keskustaan."

Tätähän rakas Helsinkimme vielä kaipasikin, lisää yksityisautoilua ydinkeskustaan. Lisää autoja sinne, minne kulkee jo nyt kymmeniä bussilinjoja, rykmentti ratikoita, metro sekä sellainenkin edistyksen ihme kuin rautatie.

No, väliäpä tuolla, sillä Stocka-kuskit ovat pian täällä. Ennustan seuraavaa: Taivas ja maa jyrähtävät. Seitsemäs sinetti on avattu. Mannerheimintielle kuluvat ajourat. Kolmelle Sepälle kehittyy astma ja krooninen nuha. Esteettinen ongelma ratkaistaan muuntamalla patsas suihkulähteeksi. Päivittäisiä ruokaostoksiaan hoitavat kuskit palkitaan Vuoden ekoteko -mitalilla, sillä onhan rucolaa täyteen ahdettu auto kauniin vihreä.

Kirjoittaja on kiintynyt omaan lähikauppaansa, jonka valikoimasta löytyvät sekä päälle kaatuilevat spurgut että rucola.

Niin vai näin vai toisin päin

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Sun, 16 Aug 2009 17:44:00 +0000

Olen pitänyt muutaman viikon funtsimistauon. Elämäntilanne on nyt kummasti erilainen kuin vuosi sitten blogia käynnistellessäni. Ensi syksy näyttää, jos ei nyt kiireiseltä, niin ainakin kovin intensiiviseltä. Olen pohtinut blogin osaa näissä kuvioissa ja päätynyt siihen, että kirjoittelu jatkuu, mutta harvemmalla aikataululla. Olisi sääli luopua kaikista blogin kautta tulleista tuttavuuksista, juttuideoiden bongaamisesta ja lukijoiden kanssa vaihdetuista ajatuksista. (Puhumattakaan siitä, että äitini julmistuu, ellen esittele täällä hänen askartelemaansa lusikkapuuta.)

Päivitystahtia on vain pakko säätää löyhemmäksi. Mitä se käytännössä tarkoittaa, selviää vasta yliopistoarjen pyörähdettyä käyntiin. Veikkaan, että kerran-pari viikossa lienee realistinen tahti. Ensi viikolla on luvassa ainakin loppuraporttia kesän köyhäilyprojektista. Sen jälkeen se lusikkapuu. Miltäs kuulostaa?

Hysst.

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Tue, 21 Jul 2009 20:27:00 +0000

Poden nyt kolmatta viikkoa äänihuulten tulehdusta ja alan vähitellen ottaa vakavasti lääkärin ohjeistuksen, johon sisältyivät ainakin sanat ehdoton ja puhekielto.

En siis puhu. Olen viettänyt kolme päivää lähes täydellisessä hiljaisuudessa, ja se kokemus on osoittautunut yllättävän mielenkiintoiseksi. Ennen kaikkea olen äimissäni siitä, kuinka työlästä sanaton keskustelu voikaan olla. Käytyäni muutamia tällaisia monologi-nyökkäys-monologi-päänpudistus -tyyppisiä keskusteluita (arvaatte varmaankin, kumpi osapuoli vastasi pudistuksista ja nyökkäyksistä) olen ollut lopen uuvuksissa. Kun puhe jää pois, tuntuu että se täytyy korvata sanattomalla viestinnällä: tiiviillä katsekontaktilla ja tavallista liioitelluimmilla eleillä. Se käy rankaksi, ja taustalla häälyy jatkuvasti huoli siitä, pitääkö vastapuoli minua etäisenä tai epäkiinnostuneena.

Ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Minusta on tullut äärettömän ilmeikäs tuhahtelija. Repertuaarini on laajentunut käsittämään muutakin kuin tavanomaiset "höh" ja "heh" -tuhahdukset. Nykyään kykenen vaivatta ilmaisemaan pelkällä tuhahduksella sellaisia ajatelmia kuin "mikäli et laske sitä poraa käsistäsi, vedän tuon ämpärin päähäni ja alan kirkua" sekä "Jos postfordismi onkin syrjäyttänyt fordismin jälkiteollistuneissa yhteiskunnissa, voidaanko sama ilmiö havaita kehitysmaiden tuotantokulttuurissa, vai onko sittenkin puhuttava postfordismin sijasta fordismin maantieteellisestä siirtymästä kohti Etelää?"

...even educated fleas do it, let's do it, let's fall in love!

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Thu, 16 Jul 2009 18:46:00 +0000

Kesäköyhäilijämme löydöt sarjassa ilmaista & ihanaa.

Kaikenmaailman tapahtumat
Vietin viime lauantain Finncon-tapahtuma ssa Kaapelitehtaalla. Tarkoitus oli kai vain piipahtaa ja haistella tunnelmaa (sekä niitä ihania animeteinejä), mutta tarjonta oli niin inspiroivaa, että siitä nauttiessa vierähti koko päivä! Istuimme kuuntelemassa neljä paneelia, joiden aiheet vaihtelivat vampyyreista aina pelialan tulevaisuudennäkymiin. Parasta oli ehdottomasti kuulun jenkkikirjailija George R.R. Martinin tarinoiva esiintyminen. En ole lukenut herran kirjoja, mutta nyt sain kipinän tutustua kriitikoidenkin ylistämään Tulen ja jään lauluun.

Esitelmät, keskustelutilaisuudet ja animeväen silmänilo (kuvasatoa vaikkapa täällä) olivat kaikki tarjolla ilmaiseksi. Talkooväen panostukselle ei voi muuta kuin nostaa hattua. Ensimmäinen conikokemukseni ei tule olemaan viimeinen - ensi vuonna on päästävä Jyväskylään.

Tänään törmäsin Rautatientorilla 100 000 gerberaan. Taiteilija Kaisa Salmen luoma kukkalabyrintti oli puhjennut juuri sinne, missä sitä eniten kaivattiin, keskelle harmaata kiveä ja jylhiä taloja.

Lisää ilmaista iloa on luvassa ainakin Taidemuseo Tennispalatsin Suuntana surrealismi-näyttelyssä, jonka aion käydä kurkkimassa jonakin perjantaina. Perjantait ovat kaupunginmuseoissa ilmaispäiviä klo 11-16 välillä. Ja elokuun lopulla päästäänkin taas viettämään Runokuuta.

Spotify
Sain sen, sain sen, sain kutsun! Facebook on ihan kätevä ja sähköposti elämän välttämättömyys, mutta Spotify on tuonut arkeen ja juhlaan silkkaa ILOA. Vellon musiikissa aamusta iltaan. Bassoistakaan tarvitse huolehtia, sillä puoli rappua on remppojen takia tyhjillään ja seinänaapuri kuuro.

Laadukas blogiluettava
(swim)suit issues suorastaan kukoistaa. Tässä on muitta mutkitta Suomen laadukkain pukeutumisasiain blogi. Itse seuraan innolla erityisesti pilkahduksia Sugar Kanen ala- ja populaarikulttuuritietämyksestä. Se on kuulkaa laaja. Ainakin laajempi kuin sellaisen, joka vietti (viettää) nuoruuttaan romaaneja ahmien. Vai pitäisiköhän tässä julistautua underground-kirjatoukaksi?

Matkailevat sukulaiset, joiden autossa on tilaa
Fiskars, Billnäs ja Raasepori tuli jo koettua. Ensi viikolla edessä on Naantali, johon olen aiemmin tutustunut vain hankien keskellä sekä viimeöisessä unessa, jossa söin leivoksia.

Lukemattomat kirjat, jotka löytyvät omasta hyllystä
Tai vanhempien tai pikkuveljen sellaisesta. Harry Potter -saaga on osaltani nyt setvitty, requiem sille. Panu Rajalan järkälemäinen Waltari -elämäkerta alkaa sekin olla loppusuoralla. Voi sitä tyydytystä, kun vihdoinkin saa luettua kirjan, jota on silmäillyt odottavasti viimeisen parin vuoden ajan!

Minä ja Anna ja Sanna

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Wed, 08 Jul 2009 17:19:00 +0000

Kesäinen köyhäilyni on nyt edennyt siihen pisteeseen, että korvaan ateriani linnunsiemenillä.

Ei sentään. Auringonkukansiementen napostelu on kivaa, etenkin kun siemenet on paahdettu. Tänään oli herkkupäivä, joten maustoin paahdetut siemenet hunajalla ja suolalla. Suolan sijasta reseptissä kuuluisi käyttää soijakastiketta, mutta omani oli tänään kyläilemässä.

Soijakastikkeeni kyläilee ilman minua.

Onneksi Spotifysta löytyi Anna Järvisen kakkoslevy ja kirjastosta ihanan Sanna Karlströmin uutuuskokoelma Harry Harlow'n rakkauselämät.

Nyt kiinnostaa Jolier One

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Sun, 05 Jul 2009 11:24:00 +0000

Ensimmäiseksi taisin bongata sen Gloriasta. Sitten se alkoi pulpahdella vastaan muistakin lehdistä. Kyseessä on monikäyttövaate Jolier One, jonka takaa löytyy suomalainen muotisuunnittelija Sveta Planman. Kyseinen vaate on osa Planmanin Jolier-vaatemerkin valikoimaa.

Jolier One on vaate, jonka voi pukea ainakin 56:llä eri tavalla. Maistiaisia löytyy täältä. Monikäyttöisyyden salaisuus on kymmenissä pienissä hakasissa sekä nauhoissa, jonka avulla vaatetta voi muokata melkein miksi vain. Kuvia vaatteesta in action löytyy myös MTV3 Helmen haastattelusta täältä.

Valveutunutta kuluttajaa ilahduttaa erityisesti se, että vaatteen suunnitteluprosessissa on muistettu myös ympäristöä. Valmistuksessa ei synny jämäpaloja, ja sama koko käy kaikille. Jolier-vaatteet valmistetaan kaikki Suomessa. Saatavilla on myös Seccon kanssa yhteistyössä laadittu Jolier One Reclaimed -mallisto, jonka kankaat ovat kierrätettyjä.

Olen itse heikkona vaatteisiin, jotka voi pukea päälleen eri tavoilla, tilanteeseen kuin tilanteeseen. Mitä enemmän käyttökertoja vaate saa, sen parempi. Kerran tai kaksi käyttöön päätyvät vaatteet saavat minut potemaan aikamoista syyllisyyttä.

Tässä voisi olla potentiaalinen vaatekaapin supervaate! 125 euron hinta vaatii jo harkintaa, mutta en pidä sitä lainkaan kohtuuttomana, mikäli materiaalit ovat yhtä laadukkaita kuin kuvien perusteella voisi päätellä.

Helsingissä Jolierin vaatteita myyvät Piccola Donna, Design Forum Shop ja äitiysvaateliike Belua. Kierrätettyä Jolier One Reclaimed -mallistoa myyvät Secco ja sen nettikauppa.

Mitäs tuumitte?

Tikkuomenia ja jokilaivoja

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Wed, 01 Jul 2009 11:28:00 +0000

Sarjassamme köyhälistö kotimaanmatkailee: Turku!

Saimme reissullemme mahtavan hellekelin, joka nosti lomailufiilistä kummasti.Luvassa oli eksotiikkaa ja elämyksiä, sillä tämä oli minulle ensimmäinen Turun-käynti. Opiskelija matkustaa Helsingistä Turkuun vaivaisella 14 eurolla, joten kesäkassakaan ei valittanut. Yövyimme Omenahotellissa, joka maksoi 30 per nenä per vuorokausi. Hotelli ei varsinaisesti hohkannut puhtautta, mutta kyllä siellä kelpasi päänsä kallistaa.

Saimme oppaaksemme turkulaistuneen kaverin, joka kiidätti meidät monituntiselle patikkakierrokselle ihailemaan Turun nähtävyyksiä. Olen niin tottunut tähän littanaan pääkaupunkiimme, että Turun korkeuserot olivat aikamoinen yllätys. Kiipesimme läpi itäpuolen kolme puistoista kukkulaa: Vartiovuoren, Samppalinnan sekä stadionkukkulan. Ylhäältä avautuvat näkymät ovat mahtavia, ja puistot itse kuin luotu piknikkejä ja laiskoja kesäpäiviä varten. Ohitimme myös Samppalinnan maauimalan sekä täyttä häkää harjoittelevan kesäteatterin.

Palasimme joen toiselle puolelle pikkulautta Förillä. Pikkuinen taitaa olla suuren luokan julkkis.

Seuraavana päivänä etsimme aamukahvimme kauppahallista. Siellä sijaitseva Sininen juna -kahvila on paitsi kirjailja Riku Korhosen kantapaikka, myös miljööltään houkutteleva: asiakas saa laskea pyrstönsä vanhoille junapenkeille. Paremman sämpylävalikoiman houkuttamina valitsimme kuitenkin viereisen Cafe Mobergin, joka oli juuri sellainen, kuin kauppahallikahvilan kuuluukin: pikkuruinen ja täynnä kanta-asiakkaita, jotka vaikenevat ja kääntyvät tuijottamaan kahta vierasta reissaajaa.

Poikaystävä oli intoillut etukäteen Keskiajan Turku -tapahtumasta. Eikä turhaan. Tarjolla oli niin turnajaiset, Hansakauppias Laurentiuksen käsityöläismarkkinat, kierteleviä miraakkelinäytelmiä sekä monenlaista musiikkia ja oheistapahtumaa. Tällä kertaa elettiin vuotta 1439, keskiaikaisen Turun kultakautta.

Tapahtuman eteen oli totisesti nähty vaivaa: markkina-aukion ympärille oli pystytetty raskas paaluaita, ruokakojujen hinnastot oli paperin sijasta maalattu ohuille puulevyille ja jokaikinen muoviroskis oli saanut ylleen säkkikangasverhoilun.

Herkkusuu pääsi aikamatkailemaan vaikkapa tikkuomenoiden, kaalinlehteen kääräistyjen maustemakkaroiden, huolella haudutettujen muhennosten tai makean siman voimin.

Parhaiten jäi mieleen eräs kojunpitäjänainen, joka nappasi yhden myynnissä olevista rummuistaan ja kysyi, haluaisinko testata noitarummun tehoa. Totta kai! Nainen asettui taakseni ja alkoi lyödä rumpua. Tunne oli varsin vinkeä, kun ääniaallot värisivät syvällä selkälihaksissani. Rummutus on kuulemma tehokas tapa rentouttaa lihaksisto. Siihen on helppo uskoa, harmi vain, että kerrostalossa moinen rentoutuskikka voi saavuttaa turhan paljon naapurihuomiota.

Ensi vuonna keskiaikatapahtuma viettää 15-vuotisjuhliaan, joten luvassa on kenties vieläkin runsaampi ohjelmisto.

Poikkesimme vilvoittelemaan Aboa Vetus -museon keskiaikaiseen kortteliin. Olipa hauskaa käydä museossa, jossa lasivitriinien tuijottelun sijasta pääsee kävelemään keskelle raunioita. Museossa on kesäkaudella ilmainen yleisöopastus klo 11.30 ja 13.30. Suosittelen!

Melkein-natiivi-oppaamme tutustutti meidät myös Turku-kliseiden ykköseen, jokilaivaan. Helteen kivutessa kolmenkympin hujakoille oli nautinnollista istua jokituulen viilennettävänä, edessä lasi kylmää valkkaria.

Turkuun täytyy päästä toistekin. Näkemättä jäivät ainakin Turun linna, tuomiokirkko sekä Bar Kuka, jota kaikki kehuvat.

Joogaa, pilatesta, syvävenyttelyä

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Sun, 21 Jun 2009 08:43:00 +0000

Minulla on kolmen vuoden verran kokemusta joogasta ja pilateksesta. En ole vakava harrastaja, vaan poikkean tunneilla silloin kun siltä tuntuu. Niinpä tämäkään teksti ei ole ortodoksinen selvitys kyseisistä lajeista vaan huomioita siitä, miltä minusta tuntuu.

Jooga
Olen käynyt sekä hatha- että astangatunneilla. Hatha on näistä kahdesta se pehmeämpi ja rentouttavampi muoto. Astanga on fyysisempää ja raskaampaa, laji, jossa hien virtaus on taattu. Molempien joogamuotojen ytimessä on staattinen liike. Joogaaja ei pumppaa vaan pitää yllä pitoa. Ja se on rankkaa!

Joogahengityksen opetteleminen ja ennen kaikkea liikkeiden sovittaminen sen rytmiin vie aikansa. Alussa hengityksen vahtaaminen tuntui minusta työläältä ja turhalta, mutta vähitellen oivalsin, mistä on kyse. Hengityksen säännelty rytmi ja sen tahtiin tehtävät harjoitukset auttavat joogaajaa keskittymään, tyhjentämään ajatukset kaikesta ulkopuolisesta ja antautumaan vain liikkeelle. Parhaimmillaan hengitys vie meditatiiviseen flow-tilaan.

Joogaliikkeissä eli asanoissa viedään keho usein sellaisiin asentoihin, joihin tavallinen salillakävijä ei ole tottunut. Itselleni jooga on merkinnyt hieman samaa kuin tanssi: se opettaa kokonaisvaltaista kehotietoisuutta. Kun on vääntänyt, kääntänyt, solminut ja runtannut kroppaansa, siihen suhtautuu aivan eri tavalla kuin aiemmin.

Alla olevassa videossa tehdään aurinkotervehdystä, joogasarjojen klassikkoa. Sillä on hyvä virkistää tukkoista kroppaa.

Pilates
Kokemukseni pilateksesta ovat vähäisemmät kuin joogasta. Ensimmäisen kerran törmäsin pilatekseen tanssituntien yhteydessä. Innostuin ja aloin käydä säännöllisesti jooga-pilates -hybriditunneilla.

Siinä missä jooga on minulle ensisijaisesti staattista liikettä ja kehon ääriasentojen hakemista, on pilates tuntunut puhtaalta core-lajilta eli keskivartalotreeniltä. Pilates-liikkeet vaativat mielestäni jopa enemmän keskittymistä kuin joogaharjoitukset. Liikkeet rytmitetään hengityksen tahtiin kuten joogassakin. Lisäksi pilates-harrastaja tarkkailee tiettyjä lihasryhmiään, erityisesti syviä vatsalihaksia ja lantiota, jota liike tulisi tehtyä puhtaasti.

Pilates on auttanut minua käyttämään vatsalihaksiani oikein sekä tiedostamaan ryhdin merkityksen kehon hyvinvoinnille.

Syvävenyttely
Syvävenyttelyä ei ole brändätty yhtä trendikkääksi kuin joogaa tai pilatesta, mutta se on lajina todella palkitseva. Syvät venytykset kestävät noin kahdesta viiteen minuuttiin, ja ihanteellisin aika niille on aamu, jolloin lihakset eivät ole vielä joutuneet rasituksen kohteeksi. Syvävenyttely laukaisee jännityksiä, pidentää lihaksia, palauttaa niitä treenin jälkeen ja auttaa kroppaa toimimaan niin kuin sen on tarkoitus toimia. Koskaan en ole niin rentoutunut kuin syvävenyttelytunnilta lähtiessäni.

Onko teillä kokemuksia näistä tai muista body & mind -lajeista?

Nahkhiirmees ja juhannuksen viettoa

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Sat, 20 Jun 2009 18:49:00 +0000

Terveisiä kaupungista, te-kaikki-jotka-olette-maalla. Minä olen kaupunkilaistyttö ja ehta sellainen viettää juhannuksensakin kaupungissa. Tämän juhannuksen ohjelmistoon kuului muun muassa jääkaapin hajoaminen ("hei hyvää juhannusta vuokraisäntä, jääkaappi hajos, ostakko uuden, kiitti mo"), edelleen jatkuva evakko vanhempien luo, viimeisimpien Harry Potter -kirjojen löytyminen pikkuveljen kirjahyllystä, edellisestä johtuva tarve sorvata yhdyssanoja-joiden-väliin-viiva-jääköön-tulematta... äh, sekä pientä juhlistusta kavereiden kanssa.

Juhlistus tarkoitti kolmen ruokalajin lounasta: pääruoka, jälkiruoka ja jälkiruoka, kuten eräs ystävistäni kiteytti. Saavillinen uusia perunoita ja valtava keko tuoreilla mansikoilla täytettyjä lettuja, siinä on seitsemäs taivas. Oli meillä ohjelmaakin: opiskelimme viroa. Lepakkomies on viroksi nahkhiirmees. Nahkahiirimies.

Kaupunkijuhannuksen parasta antia on tietysti itse kaupunki, joka on muuttunut aivan uudeksi ja erilaiseksi. Syreenit kukkivat ja ihmiset ovat poissa. Myös autot ovat poissa. Kaikkialla on vain tilaa ja keskikesän valoa. Ne harvat, jotka ovat laillani jääneet nauttimaan juhannuskaupungista, tuntuvat säännönmukaisesti hypänneen pyörän selkään. Kenties pyöränsatula on jonkinlainen urbaani vastine laiturinnokalle? Onhan pyörä yhtä lailla keino päästä luontoon ja levolliseen olotilaan. Kunpa mahdollisimman moni juhannuspyöräilijä jatkaisi polkemista vielä juhlapäivien jälkeenkin!

Ei nukuta toivottaa mukavia juhannuksenjatkoja kaikille! Lähipäivinä on luvassa postaus joogasta ja pilateksesta. Kiitos juttuideasta sille, joka sen esitti.

Ruukinkyliä kiertämässä

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Sun, 14 Jun 2009 12:32:00 +0000

Fiskars, tuo Suomen hobittila, taitaa olla perheemme kesätraditio. Kesäsateet olivat kastelleet maiseman hävyttömän reheväksi, joten ruukinseutu oli tavallistakin kauniimpi.

Näistä kuvista on rajattu pois ne viisi turistibussia, jotka sylkivät porukkaa maisemaan. Turistimeininki laski omaa reissutunnelmaani rutkasti. Käsityöpajat ovat kivoja, kukkaistutukset nättejä, mutta kokonaisvaikutelma oli turhan laskelmoitu ja puunattu. Eikä Fiskarsin tehtaanmyymälän valikoimista edelleenkään löydy Saksikäsi-Edwardia.

Valopilkku oli vanhan kuparipajan tiloissa toimiva Kopper-designkauppa, joka myy muun muassa Globe Hopea ja Com-pa-nyn hykerryttäviä tavaraoivalluksia. Ei minulla niihin rahaa ole, mutta pelkkä katselu piristää.

Fiskarsin jälkeen suuntasimme vieressä sijaitsevaan Billnäsiin, joka taitaa olla oma suosikkini näistä kahdesta ruukinkylästä. Billnäsissä on vielä se yllätysmomentti, jonka Fiskars on kadottanut. Kaikki on rähjäromantiikan oppien mukaisesti rempallaan, vaikka kylän oma kesäkampanja onkin täydessä vauhdissa.

Billnäs on vanhan tavaran aarreaitta. Sieltä löytyy perinnerakentajien palvoma Rakennusapteekki sekä tukku talonpoikaisantiikkia ja pientä roinaa myyviä liikkeitä.

Lounastimme Billnäsin taimitarhan vieressä nököttävässä Puutarhakahvilassa, joka on maastoutumisen mestari.

Salaattipöytä oli runsas ja niin raikas, että se sopisi oppimatkan kohteeksi useammallekin lounasravintoloitsijalle. Lounas maksaa pääruuasta riippuen 10-14 euroa, ja sisältää salaattipöydän ja kahvin. Hintataso on Fiskarsin jälkeen ihanan järkevä, etenkin kun ruokasalissa on kaksi sinertävänharmaata pysty- elikkä pönttöuunia. Vanhan ajan pappilatunnelmaa henkivästä salista puuttui vain seinäkellon tikutus ja pari muliinileninkeihin pukeutunutta herrasrouvaa.

Maailmassa ei voi olla kauniimpaa räsymattoa. Olin vähällä kietaista tämän rullalle ja pistää kainalooni.

Kesätekemistä ja katumuotia

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Wed, 10 Jun 2009 20:10:00 +0000

Onpa ollut menoa! Olen ehtinyt haukata kesäpuuhaa-listastani jo useamman kohdan ja keksiä pari uuttakin. Maanantaina kävin perheen kanssa Luukissa tarpomassa perinteisen Luukkaankierroksen. Reitti on todellinen luontoelämys: matkan varrelle osui aarnimetsää, kirkkaita metsälampia ja kaunista suomaastoa. Metsä tuoksui raikkaalle ja eväät maistuivat. Suosittelen ehdottomasti jokaiselle pääkaupunkiseutulaiselle.

Japanissa vaihto-opiskellut kaverini antoi muutaman linkkivinkin, jotka haluan jakaa kanssanne. Sinisiä hiuksia, neonvärisiä kimonoita ja huikeita glam-virityksiä, mutta myös helppoa ja mukavaa arkipukeutumista: Scrapture-sivusto esittelee saarivaltion katumuotia. Toinen samankaltainen sivusto on Fashionsnap. Näitä kelpaa katsella niinä hetkinä, kun eurooppalainen meininki alkaa kyllästyttää.

Tämä tältä erää, nyt kutsuu peti. Huomenna on edessä aikainen herätys kahdestakin syystä: Ensimmäinen, ja mukavampi, on retki Fiskarsiin. Toinen syy on naapurissa meneillään oleva kylppäriremontti. Poraan kohta unissanikin.

Mistä nipistää, kun ei ole mitään mistä nipistää

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Thu, 04 Jun 2009 19:50:00 +0000

Huoh, nyt on kolmannes kesän tenttipaketista suoritettu, onnea minä. Voinpahan hyvällä omallatunnolla käytellä tilille ropsahtaneita opintotukia. Tai enpäs voikaan, ne menivät jo vuokraan. Eh.

Kun joskus kevättalvesta aloin haaveilla kesästä vailla kesäduunia, pohdin kroonisesti ja ennen kaikkea rahaa. Opiskelijaelämä kun tavallisesti toimii siten, että kesäkuukausina tienataan leipä koko loppuvuodeksi. Omalla kohdallani tämä kuvio on alkanut muuttua viimeisen vuoden aikana; oman alani keikkahommia on alkanut tippua yhä enemmän, ja olen yhtäkkiä tajunnut liukuvani jonkinlaiseksi freelanceriksi. Lisänä tulevat opettajansijaisuudet, joita niitäkin on tarjolla vain kouluvuoden aikana.

Kun vanha pomoni soitti ja pyysi töihin, sanoin ei. Minulla ei ole ollut tapana sanoa ei, kun joku tarjoaa töitä.

Silti kesätöiden puuttuminen pelotti. Mietin useasti, olenko yksinkertaisesti vain tyhmä ja laiska. Pelkäsin joutuvani pulaan. Hieroin aivonystyjäni ja mietin, kuinka voisin pienentää menojani. Apuna oli rakas tilikirjani, jota olen pitänyt pieteetillä siitä lähtien, kun muutin omilleni. Tällä hetkellä tilikirjan virkaa toimittaa ihana päiväkirja, jonka sain parhaalta kaveriltani kuusivuotislahjaksi.

Kirjaan ylös joka kuukauden tulot ja menot -ja lasken ne kuukauden lopussa yhteen. Menot olen luokitellut kahteen eri luokkaan: kiinteisiin ja vaihteleviin. Viime aikoina olen tutkinut näitä menojani ja tullut siihen tulokseen, että tinkimisen varaa on yllättävän vähän.

Kiinteisiin menoihin kuuluvat vuokra, sähkö, kännykkä, matkakortti ja nettiliittymä. Näistä ainoastaan sähkö ja kännykkä ovat sellaisia laskuja, joiden loppusummaan voin mitenkään vaikuttaa. Vähemmän puheluita, juu. Sähkönkulutustani seuraan nyt jo niin tiukasti, ettei siinä ole enempää kiristämisen varaa. Voisin toki vaihtaa ekosähköstä halvempaan, mutta en halua.

Vaihteleviin menoihin kirjaan kaiken muun: ruuan, kahvilakäynnit, leffat, vaateostokset, kodintavarat. Näissä se suurin säästövara on.

Vaatehankinnat ovat nyt jäissä -onneksi en koe tarvitsevani mitään juuri nyt. Huomio on nyt jossain muualla kuin pukeutumisessa. Tiedätte varmaan, elämässä on kummallisia kausivaihteluita.

Kahvilat ovat paheeni. Toisaalta ne ovat myös niitä kuuluisia pieniä iloja, jotka tuovat piristystä arkeen. Kahvilaistuinnoista kaveriporukan kanssa en ole valmis luopumaan. Jatkossa mietin ehkä tarkemmin, kaipaako se latte kylkeensä muffinssia vai ei.

Sisustustavaraa en juuri nyt kaipaa. Vuoden mittainen sisustusoperaatio alkaa olla loppusuoralla, eikä pikku asuntooni edes mahtuisi enää paljoakaan. Nyt parvekekauden kunniaksi kaipaan kyllä metallista hyllykköä, johon voisin iskeä yrttipurkit ja muun pikkusälän. Jos sopivan kolhiintunut yksilö tulee vastaan kirpparilla, en viivyttele.

Kesän aikana tulee varmasti reissattua. Haaveilimme junakierroksesta Ruotsin puolelle, mutta budjettisyistä vaihdoimme sittenkin kohteeksi kotimaan. Ja minä senkun innostuin entistä enemmän. Kotimaanmatkailu on vaan niin siistiä.

Joskus toukokuun loppupuolella kävi sitten niin, että rahahuolet lakkasivat vaivaamasta. En tiedä miksi - ehkä olin vain murehtinut ne loppuun. Ehkä aloin vihdoin rentoutua ja luottaa siihen, että vaikka rahaa on niukalti, asiat järjestyvät. Sattui myös muutama hauska onnenpotku: voitin Yliopistoliikunnan asiakastyytyväisyyskyselystä itselleni 3 kuukauden ilmaisen treenikauden. Sain yllättäen palkkaa lehtijutusta, jonka olin kuvitellut tekeväni ilmaiseksi. Syliin tippui muutama juttukeikka, joita en ollut osannut odottaa. Pieniä juttuja, mutta ne toivat hyvän mielen.

Ja aurinkorasva tuoksuu

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Sat, 30 May 2009 17:41:00 +0000

"Kun ottaa kivojen asioiden tekemisen vakavasti, niistä ei pääse tinkimään muiden velvollisuuksien takia." Tämänvuotisesta kesämotostani vastaa Trendin päätoimittaja Elina Pirinen, jonka uusin pääkirjoitus osui asian ytimeen. Tämän, sekä erään kanssabloggaajan laatiman listan inspiroimana ryhdyin haaveilemaan niistä omista kivoista asioistani. Tässä siis Mun Oma Kesä:

- Tahdon piknikin! Tahdon toisen! Tahdon monta piknikkiä!

- Kirjoitan sen työharjoitteluraportin, joka on ollut niin sanotusti työn alla... tasan vuoden. Kirjoitan sen, tulostan sen, ja ennen kaikkea myös vien sen laitokselle, hemmetti.

- Vien eteisen kirjakassin divariin.

- Aion valvoa aika monta kesäiltaa yöhön asti maailman parhaiden tyttöjen, viinirypäleiden ja maailmanparannuksen merkeissä.

- Pyöräilen ja tutkin satulan selästä ainakin sen söpön omakotitaloalueen, johon törmäsin joskus huhtikuussa.

Olen hyvä äiti ja pidän tämän hengissä.

- Heittäydyin luovaksi, edistän inasen muutamia työpuolen juttuja.

- Saaret täytyy kokea: Suomenlinna, Seurasaari ja Pihlajasaari. Helsingin ulkopuolelta (sielläkin lienee jotain) houkuttavat Porvoo, Tammisaari, Fiskars ja Hanko.

- En osta yhtäkään turhaa alerättiä.

- Houkuttelen pikkuveljen kylään leipomalla mokkapaloja. Tseh tseh teini.

- Hyppään poikaystävän kanssa raiteille ja omistan kesän kotimaanmatkailulle. Tämä on niin mahtavaa, ettette arvaakaan. Ainakin Turku ja vanha tuttu Vaasa osuvat reiteille. Minä haluaisin myös Kuopioon, puolisavolainen kun olen itsekin, mutta saas nähdä mihin päädytään.

- Pakastan marjoja, paljon.

- Haluan koluta Helsinginniemen eteläisiä osia. Niitä, joissa kasvaa vanhoja kivitaloja ja kissoja.

- Pelaan ihan vähän Fallout3:sta.

Leppoistamisen alkeet

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Thu, 28 May 2009 13:03:00 +0000

Tehkäämme näin alkuun pieni tarkastus. Kuinka downshiftailu, kesä ilman töitä, on lähtenyt käyntiin? Tältä se näyttää.

Ensimmäinen kesätentti lähestyy nyt niin kovaa vauhtia, että lukemiseen on keskityttävä.

Yksiöstä tuli kaksio, kun toimisto muutti parvekkeelle. Tuuli pölläyttelee sinne paksuja tuoksupilviä alla kukkivista tuomista.

Köyhä leppoistajamme sivelee kynsiinsä YSL:n lakkaa. No, lakka on äidiltä saatu ja niin vanha, etten kehtaa kertoa. Veikkaan, että keskivertokynsilakkaan verrattuna tämä on ehtinyt kokea vaikka mitä. Pari vuotta sitten puteli reilasi kanssani halki Euroopan. Pieni naisellisen hengen nostatus teki hyvää rinkanraahauksen lomassa. Toimii myös tenttipänttäyksen apuna.

Hyväksi havaittu Filippa K Second Hand

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Sun, 24 May 2009 19:50:00 +0000

Käväisin Tukholmassa huhtikuun loppupuolella. Reissulta jäi korvan taakse muutama mukava second hand -vinkki.

Matkasponsor... eikun -kumppanini äiti oli bongannut naistenlehdestä Mintun ja tämän Tukholma-shoppailuvinkit. Yksi niistä oli Filippa K:n oma second hand -liike. Putiikki sijaitsee osoitteessa Hornsgatan 77, kivenheiton päässä Mariatorgetilta.

Kauppaan voi kuka tahansa tuoda myytäväksi kyseisen merkin hyväkuntoisia vaatteita. Karsinta on tiukkaa; penkoessamme kaupan rekkejä saimme seurata sivusta, kuinka nuori tukholmalaisisä saapui lastenratteiden kanssa tarjoamaan vaatteitaan myytäväksi. Myyjä rankkasi suurimman osan trikootavarasta pois, mutta kelpuutti muutaman päällys- ja puvuntakin myyntivalikoimaan.

Vaikka valtaosa tavarasta onkin aivan priimaa, kannattaa silti olla tarkkana: äiti törmäsi tennispallon kokoiseen reikään eräässä villaneuleessa ja itse jouduin luopamaan ihanasta mekosta, joka löyhkäsi siltä, kuin sitä olisi huuhdeltu hajuvedessä.

Äiti ihastui Stellan kuuluisaksi tekemään pikkulaukkuun. Sen vihreä sisarus palvelee nyt äitiä päivinä, jolloin avaimia ei tee mieli kaivella treenikamojen joukosta.

Minä keskityin mekkopuoleen. Violetti trikoomekko on ollut asuni viimeisen kolmen päivän ajan. Perjantaina se edusti kanssani rennossa kokkaritilaisuudessa, lauantaina löhösin sen ja poikaystävän kera sohvalla Star Trekkiä katsoen. Tänään kävelytin mekkoa sunnuntaityyliin pitkin Espaa ja Bulevardia. Mahdottoman kiva vaate.

Toinen hankintani oli jo aiemmassa postauksessa vilahtanut silkkimekko. Tässä vaihteeksi kuva selkäpuolesta.

Mahtava vaatekauppa, ja vielä mahtavampi liikeidea. Kunpa useampikin vaatemerkki tajuaisi, että laatu ja pitkäikäisyys ovat eduksi brändille ja kilpailuvaltteja markkinoilla.

Filippan liikkeen vieressä on myös toinen second hand -kauppa, joka on ehdottomasti visiitin arvoinen. Judits Second Hand vaikutti juuri sellaiselta paikalta, jonne muotinarkkarit käyvät kippaamassa kaappinsa sisällön, kun se alkaa vyöryä lattialle. Silmä poimi valikoimasta Whyredia, Armania, Nudieta, Tiger of Swedeniä, Pradaa, Acnea, Velouria -ja jokusen Marimekonkin.

Nämä kaksi putiikkia ovat kuin luotuja minun kaltaiselleni pukeutujalle, joka mielellään ostaa second hand -vaatteita muttei osaa pukeutua fiftarityyliin tai viihdy retrokuoseissa. Kannattaa käväistä, jos Tukholma kutsuu.

Selvänäkijä sillan alla

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Sat, 23 May 2009 19:17:00 +0000

Sattuipa äsken varsin erikoinen kohtaaminen. Olin ollut käymässä vanhempieni luona ja palailin kotia kohti. Reitti vei pitkin tuttua metsätietä. Aurinko paistoi vihdoin, ja metsä höyrysi ja tuoksui sateen jäljiltä.

Olin juuri ehtinyt erään sillan alle, kun viereeni viereeni ilmestyi pyöräilijä. Hän kysyi kohteliaasti, puhunko englantia, ja halusi tietää, mitä kautta pääsisi Helsinkiin. Neuvoin reitin yhtä kohteliaasti. Mies ei kuitenkaan polkaissut osoittamaani suuntaan, vaan jatkoi keskustelua. Hän oli siististi pukeutunut nelikymppinen, ja puhui sujuvaa englantia eteläaasialaisella korostuksella. Mies kertoi olevansa kotoisin Tiibetistä ja työskentelevänsä meditaatio-ohjaajana. Takana oli meditaatiohetki Karakalliossa. Nyt kun olimme sattumalta kohdanneet, hän tarjoutui tulkitsemaan auraani. Meditaation ohella tämä herra kertoi harjoittavansa myös selvänäkijän ammattia.

Jaahas. Niskassani nakutti epämääräinen muisto siitä, että joku toinenkin bloggaaja olisi kertonut törmänneensä kadulla aura-analyyseja tarjonneeseen miekkoseen. Olen kuitenkin pirun huono olemaan epäkohtelias ventovieraille, taito jota olen kerran jos toisenkin kaivannut. Nyökyttelin siis ystävällisesti ja kehotin herraa olemaan hyvä ja esittämään tulkintansa.

Seurauksena oli retorinen taidonnäyte, jota puhetaidon opettajakin olisi kadehtinut. Mies esitti kysymyksiä, jauhoi peruskohteliasta tuubaa, kertoili auroista ja energioista, tiputteli väliin aina muutaman analyysinpalasen minun luonteestani, elämänasenteestani ja tulevaisuudestani. Joka toinen lause oli höystetty huomiolla siitä, kuinka erilaisia me suomalaiset ihmiset olemme intialaisiin verrattuna. (Intia? Eikös herra ollut tiibetiläinen?) Me suomalaiset olemme niin varautuneita. Me suomalaiset emme päästä ihmisiä lähelle. Me suomalaiset asumme yksin emmekä koskaan kutsu ketään kylään. Me suomalaiset jada-jada-jada.

Keskustelu tuntui harjoitellulta. Mies käveli vierelläni, talutti pyöräänsä ja tarinoi. Kaiken suomalaisuus-puheen tarkoitus oli ilmeisesti pehmittää minua ja houkutella minut heittämään varovaisuuteni narikkaan. Harmi vain, että se toimi juuri päinvastoin.

Mies ilmoitti voivansa kertoa minulle tulevasta ammatistani, aviomiehestäni ja lapsistani. Normaalisti tällainen tulkinta olisi maksanut 55 euroa, mutta kappas, tänään sattui olemaan hänen syntymäpäivänsä, joten saisin tulkinnan aivan ilmaiseksi! Sitä varten hänen täytyisi tulkita käteni viivoja, ja se onnistuu vain istualtaan. Olisiko lähellä ehkä jokin puisto -tai sattuisiko asuntoni olemaan tässä lähitienoilla?

Tulihan se sieltä, ajattelin. Tässä vaiheessa sain epäkohteliaisuus-vaiheeni vihdoin päälle ja hankkiuduin miehestä eroon. Selän käännettyäni mies vielä ehdotti, että voisin lähettää hänelle sähköpostia, jos tulkinta kuitenkin kiinnostaisi.

Niin päättyi siis elämäni ensimmäinen kohtaaminen selvänäkijän kanssa. Kovin käyttökelpoista dataa en herralta saanut, mitä nyt kuulemma olisin onnellisempi, jos eläisin elämäni omien toiveideni, en vanhempieni odotusten mukaan. Ookoo. Niskassani taitaa nyt olla lastillinen pahaa karmaa -sen verran kyrsiintyneeltä tyyppi näytti, kun painelin menemään.

Voi kunpa herra olisi vain antanut minun olla ja nauttia keväisestä metsästäni. Siellä on juuri sen verran auraa ja karmaa, kuin itse kaipaan.

Lopputulemana voimme todeta, että lama lienee iskenyt astrohörhöihinkin, kun asiakkaita täytyy haalia mehtän keskeltä.

PS. Joo joo äiti. En enää ikinä jne.

Mummu kasiviis

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Wed, 20 May 2009 21:09:00 +0000

85-vuotispäivät, jos mitkä, ovat juhlan arvoiset. Sukulaisbileet! Mummu istutettiin autoon ja vietiin ajelemaan Mutkatielle, sukumme myyttiselle alkutaipaleelle. Sillä aikaa minun perheeni sekä kaksi kulinarismiin hurahtanutta enoani vaimoineen pistivät pöydän koreaksi.

Täytteisiin oli sujahtanut ainakin sinihomejuustoa, saksanpähkinää, mascarponea, ranskankermaa ja karamellisoitua omenaa. Nam.

Hippa-asuna minulla oli Tukholman Filippa K Second Hand -putiikista ostettu silkkimekko. Nutriansävyisessä mekossa on painijanselkä ja rennot rypytykset lanteilla. Mahtava löytö, täysin uutta vastaavassa kunnossa -ja alle puoleen hintaan. Tässä mekossa aion juhlia seuraavat kymmenen vuotta.

Pääruokana meillä oli ranskankermalla kuorrutettua lohta katkarapukastikkeella. Seurana äidin kuuluisaa "otetaan riisiä ja lisätään 5 000 kaloria" -risottoa.

Aterian päätti lasiin koottu pannacotta mansikkakastikkeella. Päällä kelluva viherrys ei ole pestoa vaan tuoreella basilikalla höystettyä limetti-basilikasiirappia. Jälkkäri oli itse raikkaus.

Mummukin tykkäsi. "Kivaa, että muksut on oppineet laittamaan ruokaa."

Kunnon juhlat tekevät toisinaan niin hyvää! Etenkin, kun niiden varjolla pääsee tapaamaan sukua. Oma ympärysmittani taisi venyä kasiviiteen, mutta onhan tässä aikaa palautella. Onneksi olkoon vielä kerran, mummu.

Opiskelija downshiftaa

noreply@blogger.com (Nana Q.) — Tue, 19 May 2009 12:42:00 +0000

Funtsailin hetken, ennen kuin kirjoitin ylläolevan otsikon. Se, että toteaa opiskelijan downshiftaavan on sama kuin väittäisi veden olevan märkää. Mutta nytpä en kirjoitakaan opiskelijoiden pienistä tuloista vaan omasta kesästäni.

16-vuotiaasta lähtien olen viettänyt kesäni, osittain myös syksyni, talveni ja keväänikin, töitä tehden. Olen kasannut lavoja varastohommissa, liimaillut tarroja karkkirasioihin, lajitellut joulukortteja, hymyillyt HKL:n asiakaspalvelussa, myynyt silmälaseja, toiminut myymäläsihteerin sijaisena, istunut viikonloppuvahtimestarina, sijaistanut koululuokissa, harjoitellut tiedottajan töitä ja kirjoittanut juttuja sinne sun tänne. Putki katkeaa nyt: edessä on kolmisen kuukautta kaikkea muuta paitsi töiden tekoa. Jaa että hirvittääkö? No kyllä!

Päivän budjetti eli lokaali finanssikriisi

Jännitystä helpottaa se, etten ole ainoa. Lamauutisointi paukuttaa rumpua kesätöiden niukkuudesta. Se näkyy myös omassa tuttavapiirissäni. Hämmästyttävän moni kaveri on päätynyt varaamaan pinon kesätenttikirjoja ja nostamaan opintotukea kesäkuukausien ajan. Niin aion itsekin tehdä.

Osittain kyse on puhtaasta laskelmoinnista: koulut ja lehdet hiljenevät kesää kohden, joten oman alani hommia on helpompi löytää lomakuukausien jälkeen. Haukkaan muutaman mojovan tenttipaketin nyt ja käytän säästyneen ajan työntekoon syksyllä. Osittain päätökseeni vaikutti myös tieto siitä, että jos haluan pitää sapattikesän, on se pidettävä nyt opiskeluaikana, ennen työelämän imua. Kolmas syy kesäiseen downshiftailuun on tarve raivata aikaa niille asioille, joiden tekemisestä nautin, mutta joilla on tapana jäädä arkikiireen jalkoihin.

Toisinaan rahahuolet tulevat uniin. Opintotuki ei riitä kattamaan edes vuokraani, joten säästöjä tässä syödään. Kaikkia laskelmia ja syksyn työntekosuunnitelmia enemmän lohduttaa poikaystävän toteamus: Ei hätää, sullahan on mekkoja varastossa. Jep, mulla on mekkoja!

Mitä kesääni sitten kuuluu? En oikeastaan tiedä -olen välttänyt suunnitelmien tekemistä. Piknikkeilyn ja elokuvien päivänäytösten ohella houkuttaisi tehdä pieni kiepahdus länsinaapurin puolella, todennäköisesti rahtilaivan kyydissä. Ajattelin myös poimia mansikoita. Ja viedä divariin sen kirjakassin, johon vieraat aina eteisessä kompastuvat. Saunan voisi pestä, tai sitten ei.