Ja aurinkorasva tuoksuu

"Kun ottaa kivojen asioiden tekemisen vakavasti, niistä ei pääse tinkimään muiden velvollisuuksien takia." Tämänvuotisesta kesämotostani vastaa Trendin päätoimittaja Elina Pirinen, jonka uusin pääkirjoitus osui asian ytimeen. Tämän, sekä erään kanssabloggaajan laatiman listan inspiroimana ryhdyin haaveilemaan niistä omista kivoista asioistani. Tässä siis Mun Oma Kesä:

- Tahdon piknikin! Tahdon toisen! Tahdon monta piknikkiä!

- Kirjoitan sen työharjoitteluraportin, joka on ollut niin sanotusti työn alla... tasan vuoden. Kirjoitan sen, tulostan sen, ja ennen kaikkea myös vien sen laitokselle, hemmetti.

- Vien eteisen kirjakassin divariin.

- Aion valvoa aika monta kesäiltaa yöhön asti maailman parhaiden tyttöjen, viinirypäleiden ja maailmanparannuksen merkeissä.

- Pyöräilen ja tutkin satulan selästä ainakin sen söpön omakotitaloalueen, johon törmäsin joskus huhtikuussa.

Olen hyvä äiti ja pidän tämän hengissä.

- Heittäydyin luovaksi, edistän inasen muutamia työpuolen juttuja.

- Saaret täytyy kokea: Suomenlinna, Seurasaari ja Pihlajasaari. Helsingin ulkopuolelta (sielläkin lienee jotain) houkuttavat Porvoo, Tammisaari, Fiskars ja Hanko.

- En osta yhtäkään turhaa alerättiä.

- Houkuttelen pikkuveljen kylään leipomalla mokkapaloja. Tseh tseh teini.

- Hyppään poikaystävän kanssa raiteille ja omistan kesän kotimaanmatkailulle. Tämä on niin mahtavaa, ettette arvaakaan. Ainakin Turku ja vanha tuttu Vaasa osuvat reiteille. Minä haluaisin myös Kuopioon, puolisavolainen kun olen itsekin, mutta saas nähdä mihin päädytään.

- Pakastan marjoja, paljon.

- Haluan koluta Helsinginniemen eteläisiä osia. Niitä, joissa kasvaa vanhoja kivitaloja ja kissoja.

- Pelaan ihan vähän Fallout3:sta.

Leppoistamisen alkeet

Tehkäämme näin alkuun pieni tarkastus. Kuinka downshiftailu, kesä ilman töitä, on lähtenyt käyntiin? Tältä se näyttää.

Ensimmäinen kesätentti lähestyy nyt niin kovaa vauhtia, että lukemiseen on keskityttävä.



Yksiöstä tuli kaksio, kun toimisto muutti parvekkeelle. Tuuli pölläyttelee sinne paksuja tuoksupilviä alla kukkivista tuomista.




Köyhä leppoistajamme sivelee kynsiinsä YSL:n lakkaa. No, lakka on äidiltä saatu ja niin vanha, etten kehtaa kertoa. Veikkaan, että keskivertokynsilakkaan verrattuna tämä on ehtinyt kokea vaikka mitä. Pari vuotta sitten puteli reilasi kanssani halki Euroopan. Pieni naisellisen hengen nostatus teki hyvää rinkanraahauksen lomassa. Toimii myös tenttipänttäyksen apuna.

Hyväksi havaittu Filippa K Second Hand

Käväisin Tukholmassa huhtikuun loppupuolella. Reissulta jäi korvan taakse muutama mukava second hand -vinkki.

Matkasponsor... eikun -kumppanini äiti oli bongannut naistenlehdestä Mintun ja tämän Tukholma-shoppailuvinkit. Yksi niistä oli Filippa K:n oma second hand -liike. Putiikki sijaitsee osoitteessa Hornsgatan 77, kivenheiton päässä Mariatorgetilta.


Kauppaan voi kuka tahansa tuoda myytäväksi kyseisen merkin hyväkuntoisia vaatteita. Karsinta on tiukkaa; penkoessamme kaupan rekkejä saimme seurata sivusta, kuinka nuori tukholmalaisisä saapui lastenratteiden kanssa tarjoamaan vaatteitaan myytäväksi. Myyjä rankkasi suurimman osan trikootavarasta pois, mutta kelpuutti muutaman päällys- ja puvuntakin myyntivalikoimaan.

Vaikka valtaosa tavarasta onkin aivan priimaa, kannattaa silti olla tarkkana: äiti törmäsi tennispallon kokoiseen reikään eräässä villaneuleessa ja itse jouduin luopamaan ihanasta mekosta, joka löyhkäsi siltä, kuin sitä olisi huuhdeltu hajuvedessä.

Äiti ihastui Stellan kuuluisaksi tekemään pikkulaukkuun. Sen vihreä sisarus palvelee nyt äitiä päivinä, jolloin avaimia ei tee mieli kaivella treenikamojen joukosta.



Minä keskityin mekkopuoleen. Violetti trikoomekko on ollut asuni viimeisen kolmen päivän ajan. Perjantaina se edusti kanssani rennossa kokkaritilaisuudessa, lauantaina löhösin sen ja poikaystävän kera sohvalla Star Trekkiä katsoen. Tänään kävelytin mekkoa sunnuntaityyliin pitkin Espaa ja Bulevardia. Mahdottoman kiva vaate.



Toinen hankintani oli jo aiemmassa postauksessa vilahtanut silkkimekko. Tässä vaihteeksi kuva selkäpuolesta.



Mahtava vaatekauppa, ja vielä mahtavampi liikeidea. Kunpa useampikin vaatemerkki tajuaisi, että laatu ja pitkäikäisyys ovat eduksi brändille ja kilpailuvaltteja markkinoilla.

Filippan liikkeen vieressä on myös toinen second hand -kauppa, joka on ehdottomasti visiitin arvoinen. Judits Second Hand vaikutti juuri sellaiselta paikalta, jonne muotinarkkarit käyvät kippaamassa kaappinsa sisällön, kun se alkaa vyöryä lattialle. Silmä poimi valikoimasta Whyredia, Armania, Nudieta, Tiger of Swedeniä, Pradaa, Acnea, Velouria -ja jokusen Marimekonkin.

Nämä kaksi putiikkia ovat kuin luotuja minun kaltaiselleni pukeutujalle, joka mielellään ostaa second hand -vaatteita muttei osaa pukeutua fiftarityyliin tai viihdy retrokuoseissa. Kannattaa käväistä, jos Tukholma kutsuu.

Selvänäkijä sillan alla

Sattuipa äsken varsin erikoinen kohtaaminen. Olin ollut käymässä vanhempieni luona ja palailin kotia kohti. Reitti vei pitkin tuttua metsätietä. Aurinko paistoi vihdoin, ja metsä höyrysi ja tuoksui sateen jäljiltä.

Olin juuri ehtinyt erään sillan alle, kun viereeni viereeni ilmestyi pyöräilijä. Hän kysyi kohteliaasti, puhunko englantia, ja halusi tietää, mitä kautta pääsisi Helsinkiin. Neuvoin reitin yhtä kohteliaasti. Mies ei kuitenkaan polkaissut osoittamaani suuntaan, vaan jatkoi keskustelua. Hän oli siististi pukeutunut nelikymppinen, ja puhui sujuvaa englantia eteläaasialaisella korostuksella. Mies kertoi olevansa kotoisin Tiibetistä ja työskentelevänsä meditaatio-ohjaajana. Takana oli meditaatiohetki Karakalliossa. Nyt kun olimme sattumalta kohdanneet, hän tarjoutui tulkitsemaan auraani. Meditaation ohella tämä herra kertoi harjoittavansa myös selvänäkijän ammattia.

Jaahas. Niskassani nakutti epämääräinen muisto siitä, että joku toinenkin bloggaaja olisi kertonut törmänneensä kadulla aura-analyyseja tarjonneeseen miekkoseen. Olen kuitenkin pirun huono olemaan epäkohtelias ventovieraille, taito jota olen kerran jos toisenkin kaivannut. Nyökyttelin siis ystävällisesti ja kehotin herraa olemaan hyvä ja esittämään tulkintansa.

Seurauksena oli retorinen taidonnäyte, jota puhetaidon opettajakin olisi kadehtinut. Mies esitti kysymyksiä, jauhoi peruskohteliasta tuubaa, kertoili auroista ja energioista, tiputteli väliin aina muutaman analyysinpalasen minun luonteestani, elämänasenteestani ja tulevaisuudestani. Joka toinen lause oli höystetty huomiolla siitä, kuinka erilaisia me suomalaiset ihmiset olemme intialaisiin verrattuna. (Intia? Eikös herra ollut tiibetiläinen?) Me suomalaiset olemme niin varautuneita. Me suomalaiset emme päästä ihmisiä lähelle. Me suomalaiset asumme yksin emmekä koskaan kutsu ketään kylään. Me suomalaiset jada-jada-jada.

Keskustelu tuntui harjoitellulta. Mies käveli vierelläni, talutti pyöräänsä ja tarinoi. Kaiken suomalaisuus-puheen tarkoitus oli ilmeisesti pehmittää minua ja houkutella minut heittämään varovaisuuteni narikkaan. Harmi vain, että se toimi juuri päinvastoin.

Mies ilmoitti voivansa kertoa minulle tulevasta ammatistani, aviomiehestäni ja lapsistani. Normaalisti tällainen tulkinta olisi maksanut 55 euroa, mutta kappas, tänään sattui olemaan hänen syntymäpäivänsä, joten saisin tulkinnan aivan ilmaiseksi! Sitä varten hänen täytyisi tulkita käteni viivoja, ja se onnistuu vain istualtaan. Olisiko lähellä ehkä jokin puisto -tai sattuisiko asuntoni olemaan tässä lähitienoilla?

Tulihan se sieltä, ajattelin. Tässä vaiheessa sain epäkohteliaisuus-vaiheeni vihdoin päälle ja hankkiuduin miehestä eroon. Selän käännettyäni mies vielä ehdotti, että voisin lähettää hänelle sähköpostia, jos tulkinta kuitenkin kiinnostaisi.

Niin päättyi siis elämäni ensimmäinen kohtaaminen selvänäkijän kanssa. Kovin käyttökelpoista dataa en herralta saanut, mitä nyt kuulemma olisin onnellisempi, jos eläisin elämäni omien toiveideni, en vanhempieni odotusten mukaan. Ookoo. Niskassani taitaa nyt olla lastillinen pahaa karmaa -sen verran kyrsiintyneeltä tyyppi näytti, kun painelin menemään.

Voi kunpa herra olisi vain antanut minun olla ja nauttia keväisestä metsästäni. Siellä on juuri sen verran auraa ja karmaa, kuin itse kaipaan.

Lopputulemana voimme todeta, että lama lienee iskenyt astrohörhöihinkin, kun asiakkaita täytyy haalia mehtän keskeltä.

PS. Joo joo äiti. En enää ikinä jne.

Mummu kasiviis

85-vuotispäivät, jos mitkä, ovat juhlan arvoiset. Sukulaisbileet! Mummu istutettiin autoon ja vietiin ajelemaan Mutkatielle, sukumme myyttiselle alkutaipaleelle. Sillä aikaa minun perheeni sekä kaksi kulinarismiin hurahtanutta enoani vaimoineen pistivät pöydän koreaksi.



Täytteisiin oli sujahtanut ainakin sinihomejuustoa, saksanpähkinää, mascarponea, ranskankermaa ja karamellisoitua omenaa. Nam.



Hippa-asuna minulla oli Tukholman Filippa K Second Hand -putiikista ostettu silkkimekko. Nutriansävyisessä mekossa on painijanselkä ja rennot rypytykset lanteilla. Mahtava löytö, täysin uutta vastaavassa kunnossa -ja alle puoleen hintaan. Tässä mekossa aion juhlia seuraavat kymmenen vuotta.



Pääruokana meillä oli ranskankermalla kuorrutettua lohta katkarapukastikkeella. Seurana äidin kuuluisaa "otetaan riisiä ja lisätään 5 000 kaloria" -risottoa.

Aterian päätti lasiin koottu pannacotta mansikkakastikkeella. Päällä kelluva viherrys ei ole pestoa vaan tuoreella basilikalla höystettyä limetti-basilikasiirappia. Jälkkäri oli itse raikkaus.


Mummukin tykkäsi. "Kivaa, että muksut on oppineet laittamaan ruokaa."

Kunnon juhlat tekevät toisinaan niin hyvää! Etenkin, kun niiden varjolla pääsee tapaamaan sukua. Oma ympärysmittani taisi venyä kasiviiteen, mutta onhan tässä aikaa palautella. Onneksi olkoon vielä kerran, mummu.

Opiskelija downshiftaa

Funtsailin hetken, ennen kuin kirjoitin ylläolevan otsikon. Se, että toteaa opiskelijan downshiftaavan on sama kuin väittäisi veden olevan märkää. Mutta nytpä en kirjoitakaan opiskelijoiden pienistä tuloista vaan omasta kesästäni.

16-vuotiaasta lähtien olen viettänyt kesäni, osittain myös syksyni, talveni ja keväänikin, töitä tehden. Olen kasannut lavoja varastohommissa, liimaillut tarroja karkkirasioihin, lajitellut joulukortteja, hymyillyt HKL:n asiakaspalvelussa, myynyt silmälaseja, toiminut myymäläsihteerin sijaisena, istunut viikonloppuvahtimestarina, sijaistanut koululuokissa, harjoitellut tiedottajan töitä ja kirjoittanut juttuja sinne sun tänne. Putki katkeaa nyt: edessä on kolmisen kuukautta kaikkea muuta paitsi töiden tekoa. Jaa että hirvittääkö? No kyllä!

Päivän budjetti eli lokaali finanssikriisi

Jännitystä helpottaa se, etten ole ainoa. Lamauutisointi paukuttaa rumpua kesätöiden niukkuudesta. Se näkyy myös omassa tuttavapiirissäni. Hämmästyttävän moni kaveri on päätynyt varaamaan pinon kesätenttikirjoja ja nostamaan opintotukea kesäkuukausien ajan. Niin aion itsekin tehdä.

Osittain kyse on puhtaasta laskelmoinnista: koulut ja lehdet hiljenevät kesää kohden, joten oman alani hommia on helpompi löytää lomakuukausien jälkeen. Haukkaan muutaman mojovan tenttipaketin nyt ja käytän säästyneen ajan työntekoon syksyllä. Osittain päätökseeni vaikutti myös tieto siitä, että jos haluan pitää sapattikesän, on se pidettävä nyt opiskeluaikana, ennen työelämän imua. Kolmas syy kesäiseen downshiftailuun on tarve raivata aikaa niille asioille, joiden tekemisestä nautin, mutta joilla on tapana jäädä arkikiireen jalkoihin.

Toisinaan rahahuolet tulevat uniin. Opintotuki ei riitä kattamaan edes vuokraani, joten säästöjä tässä syödään. Kaikkia laskelmia ja syksyn työntekosuunnitelmia enemmän lohduttaa poikaystävän toteamus: Ei hätää, sullahan on mekkoja varastossa. Jep, mulla on mekkoja!

Mitä kesääni sitten kuuluu? En oikeastaan tiedä -olen välttänyt suunnitelmien tekemistä. Piknikkeilyn ja elokuvien päivänäytösten ohella houkuttaisi tehdä pieni kiepahdus länsinaapurin puolella, todennäköisesti rahtilaivan kyydissä. Ajattelin myös poimia mansikoita. Ja viedä divariin sen kirjakassin, johon vieraat aina eteisessä kompastuvat. Saunan voisi pestä, tai sitten ei.

Musta tulee isona...

Stockan kevätkatalogin selattuani teki mieli itkeä, nauraa ja hakata nyrkillä reikä seinään. Reaktion aiheutti seuraava lastenvaatteiden seassa esitelty tuote:

"Shopping will be my job forever!"

Ihanaa! Meidän Jennaliinusta tuleekin isona shoppailija! Ihan kuin isänsä, sitä on suvussa, hih hih...

Eläköön kulutt... ei kun kansalaiskasvatus! Eläköön sukupuoliroolit! Eläköön kerskakulutus ja materialismi! Eläköön isin vinkuva visa!

Soodakuningatar

Kyllä kelpaa elää ja olla. Synttäreistäni alkaa olla jo kolmisen viikkoa, mutta lahjoja tippuu edelleen!

Tiistaina ystävä työnsi käteni täyteen suklaata ja kukkia. Tänään oli vuorossa mummu, joka oli blogini innoittamana päättänyt koota minulle luomua suosivan kodinhengettären paketin. Tältä se näytti:




Vanhat konstit kodinhoitoon -kirjan alkuperäinen nimi Guide to Natural Housekeeping kertoo suomennosta osuvammin, mistä tässä opuksessa on kyse. Kansien välistä löytyy ohjeita niin karviaishillon valmistamiseen, pistokkaiden ottamiseen kuin myrkyttömään tuholaistorjuntaankin. Kaikki tietysti ryyditettynä kauniilla valokuvilla.

Pääsen testailemaan kirjan vinkkejä vaikka tältä istumalta. Sain nimittäin siivousniksejä varten arsenaalin puhdistustarvikkeita: väkiviinaetikkaa, sitruunoita ja mahtavan pönikän ruokasoodaa.

Odottakaa vaan, täältä pesee!

To boldly go

Uusin Trekki on katsastettu!

Mainittakoon nyt alkuun, etten ole pitkän linjan trekkie. Sain ensikosketukseni sarjaan kyllä jo 6-7 vuoden iässä, jolloin vanhat Star Trek -jaksot pyörivät telkkarissa lauantaisin. Hassut sedät ja Da Capo sopivat mielestäni yhteen, joten trekistä tuli karkkipäivieni viihdettä. Sitten kasvoin isoksi ja vanhaksi ja ihastuin Prätkähiiriin.

Esipuheellani tarkoitan sanoa sitä, ettei minua saa vetää kölin ali, vaikka tästä uudesta elokuvasta tykkäsinkin. Faninhan kuuluu toki vihata jokaista uutta Star Trek -filmatisointia. Saimme leffan lopuksi todistaa vieressä istuneen true-trekkien raivonpurkausta, ja se oli pelottavaa se. Minä olen pelkkä harrastelija, edesvastuuton siis. Poikaystävä on tässä suhteessa se todellinen aficionado.

Uusin Trek-elokuva on yhdestoista lajiaan. Se palaa aikaan, jolloin alkuperäisen sarjan (the original series) sankarit ovat vasta uraansa aloittelevia tähtilaivaston keltanokkia. Luvassa on siis Enterprisen neitsytmatkailua ja Kirkin ja Spockin keskinäistä bondausta.

Päätin ratkaista kuvitusongelmat PIIRTÄMÄLLÄ.
Täs ois niinku Enterprise.
Huomatkaa ekoteko: käytössä vanha kauppakuitti.

Trek-fanit ovat etukäteen kantaneet valtavaa huolta uutukaisen elokuvan ohjaajavalinnasta. Ohjaaja J.J.Abrams on hankkinut kannuksensa Lostin ja Aliaksen kaltaisten menestyssarjojen avulla. Suomessa tästä on puhuttu harmillisen vähän, mutta Yhdysvalloissa sarjojen ympärillä on käyty huomattavan paljon keskustelua liittyen kidutukseen. Abramsin ja toisen ohjaajagurun, Joel Surnowin, sarjoja on syytetty brutaalin väkivallan ja kidutuksen legitimoimisesta, osin jopa poliittisten tarkoitusperien vuoksi. (New Yorkerissa julkaistu Surnow-artikkeli kokoaa yhteen debatin pääpointit.) Trekkiet pelkäsivät sarjoista tutun tyyliin rantautuvan nyt myös Star Trek -maailmaan, jonka kantava ideologia on humaani ja ihmisarvoa kunnioittava.

Ensikatselun perusteella fanien vaatimukset on huomioitu, mutta vain osittain. Abrams on tuonut elokuvasarjan tyyliin lisää vauhtia ja yleisöä kosiskelevaa actionia, mutta väkivalta ei ole julmaa tai itsetarkoituksellista. Kidutuskohtaus elokuvasta sen sijaan löytyy. Jos aihe kiinnostaa enemmän, kannattaa vilkaista Juliet Lapidosin aiheesta kirjoittama erinomainen artikkeli.

Elokuvan juoni sisältää Star Trekissä kerran jos toisenkin nähtyä aikamatkailuhuttua. Välillä Abramsin mopo tuntuu keulivan: "mitä jos laitettais joku teleporttaamaan vahingossa vesisäiliöön" -tyyppisiä koukkuja on ripoteltu mukaan vähän liiankin kanssa.

Päärooleihin valitut näyttelijät jäivät mietityttämään. Nuorta Spockia esittävä Zachary Quinto pärjäsi minusta hyvin. Samaa ei voi sanoa Kirkin roolin vetävästä Chris Pinesta. Pine on sitä näyttelijätyyppiä, jonka voisi vaivatta kuvitella esittävän pääroolia Transformersin, Daredevilin tai Muumion kaltaisessa b-luokan toimintapätkässä. Komealuustoinen kaveri, joka osaa heittää käsikirjoitettua läppää. Siihen ne ansiot sitten jäävätkin, ainakin Star Trekin osalta. Asia ei olisi harmittanut niin paljon, mikäli Quinto ja Pine olisivat saaneet lietsottua välilleen edes jonkinlaista tulta ja tappuraa, mutta kun ei niin ei.

Lievää kyllästymisen tunnetta aiheutti myös se, että kolmea leffan kolmesta päähenkilöstä motivoi läheisen ihmisen menetys. Käsikirjoittajat hei, vähän luovuutta peliin! Poikaystävä jäi kaipaamaan kunnollista avaruustaistelukohtausta sekä Kirkin hahmoon enemmän alkuperäisnäyttelijä William Shatnerin maneereja. Myös Sulun kokoontaiteltava katana herätti lievää hilpeyttä. Kommentti: "Mietin vain, että missä vaiheessa ne saa Power Rangersit avukseen."

Lopputuomio: Kelpo filkka, kannattaa katsastaa!

Pahisten alus muistuttaa jättiläiskalmaria.

Miksi avaruuspahikset aina...
- puhuvat k ä h e ä l l ä äänellä (kuvitelkaapa sirkuttava Darth Vader! pelottavaa, eikö?)
- ovat miehiä
- pukeutuvat mustiin repaleisiin
- pitävät aluksensa sisätilat puolipimeinä?

Leffan traileri löytyy täältä.

Voi Venäjää

Venäjällä ei mene hyvin. Rassukat menivät voittamaan Euroviisut ja tajusivat vasta jälkikäteen joutuvansa järjestämään nämä Euroopan suurimmat sateenkaarikarnevaalit. Homoja, tännekö, iik!

Moskovan viisut lähestyvät kovaa vauhtia, ja myös kohu niiden ympärillä laajenee. Suomessakin on uutisoitu laajasti siitä, että Euroviisu-viikonlopulle suunniteltu Pride-kulkue sai viranomaisilta ankaran kiellon. Kaupungin pormestari Juri Luzhkovin mukaan homoseksuaalisuus on "saatanallista". Kulkueen järjestäjät aikovat todennäköisesti marssia kiellosta huolimatta.

Venäjällä on pitkät perinteet homofobian saralla. Homoseksuaalisuus oli rikos vuoteen 1993 asti, mutta sairausluokituksesta se poistui vasta vuonna 1999. Viharikokset ja syrjintä ovat edelleen arkipäivää. HLBT-aktivistit ovat toisen luokan kansalaisia, ja erilaiset ääriryhmät, kuten konservatiiviset uskovaiset ja uusnatsit, ovat tunnettuja seksuaalivähemmistöihin kohdistamastaan väkivallasta.

Voi Venäjä, kasvaisit jo aikuiseksi.


Ensi viikon sunnuntaina, 17.5, vietetään kansainvälistä homofobian vastaista päivää. Helsingissä tapahtumat sijoittuvat Kirjasto 10:n tiloihin, joissa on ohjelmaa kello 12-17 välisenä aikana. Järjestäjinä häärivät Ranneliike ry sekä SETA, mutta myös Amnesty on mukana: klo 17 marssitaan Baltian Pride-tapahtuman puolesta ja viharikoksia vastaan.

kuva: 1705-tapahtuman lehdistökuvat

Hybristä, ekokritiikkiä ja CCR:ää

Tarkkasilmäinen kaverini huomasi, että blogiani oli lainattu Vihreään Lankaan! Kiitos vain tiedosta, mukavaa, että joku on hereillä. Tänään matka vei siis kipi kipi kirjastoon ja lehtihyllylle.


Ehdin napata vain yhden kuvan, ennen kuin kameran akut simahtivat. Niinpä, hybriksestä seuraa aina jumalten rangaistus...

Tällaiset jutut piristävät kyllä kivasti keskellä viimeistä piinaviikkoa. Punnerran vielä kaksi esseetä ja viheltelen yhden tentin -sitten kevään opiskelurutistus on ohi.

Juuri nyt työn alla (no... onhan sekin, että pitää tekstitiedostoa auki, tavallaan työtä, eikö?) on ekokritiikin essee. Jos joku nyt tykönänsä miettii, mitä ekokriittinen kirjallisuudentutkimus mahtaa käytännössä tarkoittaa, suosittelen tutustumista teokseen nimeltä Äänekäs kevät: ekokriittinen kirjallisuudentutkimus. Jos kokonaisen artikkelikokoelman ahmiminen ei huvita, niin tuo Kiiltomadon kirja-arviokin auttaa jo pitkälle.

Omassa esseessäni minun on tarkoitus pohdiskella erään Antti Tuurin romaanin henkilöiden luontosuhdetta. Jaa miksi Tuuri? No me kirjallisuudenopiskelijathan tiedämme, että kursseista pääsee läpi vain tuurilla... Hohohoo.

Käytännössä tämän päivän ponnistelut johtivat siihen, että päädyin luukuttamaan Youtubesta CCR:n klassikkobiisejä. No, jos analysoitavassa kirjassa tapaillaan Bad Moon Risingin sanoja, niin tottahan toki esseetilaan virittäytyminen vaatii pikaista rock-historian kertausta. Se, mikä teistä vaikuttaa työnteon välttelyltä, on todellisuudessa silkkaa Tuuri-fanatismia:

poikaystävä: "Mut ethän sä tunne koko bändiä?"
minä: "Nyt mä opettelen, koska se tuo mut lähemmäs Tuuria<3"
poikaystävä: ...

ps.

Flickr-ongelmista johtuen linkit jäivät puuttumaan edellisestä postauksesta. Greenpeacen palmuöljy-kampanjan sivut siis täällä ja allekirjoitettava vetoomus täällä.

Ei sademetsää bussin tankkiin!

Narinkkatori, 29.4.2009
Originally uploaded by Ei sademetsää bussin tankkiin!

Oh dear, törmäsin Narinkkatorilla orankiin. Se oli tullut Indonesiasta asti kertomaan Neste Oilin palmuöljybisneksen hämäristä käänteistä. Biopolttoaineet ovat ihan jees juttu, mutta vain, jos niiden tuotanto tapahtuu ihmisoikeuksia kunnioittaen ja sademetsiä tuhoamatta.

Tällä hetkellä Kaakkois-Aasiassa lakoaa valtava määrä sademetsää palmuöljyviljelmien takia. "Pelkästään Neste Oilin takia tuhotaan noin 15 hehtaaria eli 15 Helsingin senaatintorin verran sademetsää joka ikinen tunti, kellon ympäri, vuoden jokaisena päivänä – alkaen kesäkuusta 2007, aina vuoden 2011 loppuun asti", kertovat Greenpeacen kampanjasivut.

Greenpeace kerää parhaillaan vetoomusta Helsingin, Espoon ja Vantaan päättäjille, jotta epämääräisen palmuöljyn käyttö bussiliikenteessä lopetettaisiin.

Mikäli oranki ei ole osunut sinun tiellesi, voit allekirjoittaa samaisen vetoomuksen netissä.Tähän mennessä allekirjoituksia on kertynyt jo reilut 7 500 kappaletta.

Kauniita juttuja

Minä kirjoitan esseetä. Minä kirjoitan esseetä.

Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?
Enimmäkseen kyllä. Ulkonäkökriisejä tulee ja menee, mutta niinhän kaikilla. Viihdyn tässä kropassa varsin hyvin.

Mitä muuttaisit ulkonäössäsi?
Ilkeä kysymys.

Mitä muut ovat kehuneet ulkonäössäsi?
Sääriäni, huuliani ja silmiäni. Eniten feedbackia taitaa tulla silmäripsistä. 
Ripsienkehujille tapaan sanoa, että näkisittepä pikkuveljeni...

Meikkaatko päivittäin?
En. Rentoilupäivät eivät meikkiä kaipaa.

Perusmeikkisi?
Ripsari ja musta sisäluomen rajaus.

Hiustesi väri & pituus?

Ennen olin blondi, nyttemmin hiukset ovat itsestään tummuneet vaaleanruskeiksi. Pituus yli lapojen.

Kuinka usein...
.
..värjäät hiuksiasi?
Taidan olla luonnonoikku, en ole koskaan värjäillyt. Tiedän, ettei juurikasvurumba ole minua varten.

...peset hiuksesi?
Pari-kolme kertaa viikossa.

...käyt suihkussa?
Kerran päivässä.

.
..kuorit ihoasi?

Kasvojani en kuori juuri koskaan. Hauschkailun myötä opin siitä tavasta eroon ja huomasin, että nassuni voi paremmin ilman jynssäämistä. Kroppaa kuorin hyvin harvoin ihqun liiloilla kuorintahanskoilla.

...käyt kosmetologilla?
Kerran olen käynyt, seuraavaa kertaa ei ole näköpiirissä. Jokin ekokasvohoito olisi ihanaa luksusta, mutta se vaatisi aivan toisenlaisen rahatilanteen. 


...poistat ihokarvojasi?
Kainalot pidän aina sileinä, säärten kanssa olen laiska.


...käyt solariumissa?
No hyh hyh, en käy.

Miten pidät hiuksiasi?
Auki, ponnarilla tai nutturamaisesti ylös nostettuina. Olin ala-asteella se tyttö, joka ei osannut tehdä ranskista. Suhteeni kampausten tekemiseen on edelleen kompleksinen.

Miten tukkasi on nyt?
Litimärkä suihkun jäljiltä.

Rasvaatko ihoasi?
Kasvoja kyllä, kroppaani en juurikaan, jalkoja kolmisen kertaa viikossa.

Tyypillisimmät vaatteesi?
Vaihtelee vaihtelee, mutta tällä hetkellä varmaankin hame, ballerinat ja nahkarotsi.

Mitä sinulla on nyt ylläsi?
Kotivaatteet eli marjapuuronpunaiset lökäpökät ja teeppari.

Millaiset alusvaatteet on ylläsi?
Mustat.

Kuinka monet farkut omistat?
Hah! Yhdet. Ne ovat Crockerin luomupuuvillamallistoa ja maailman parhaat. Lisäksi omistan kyllä kahdet farkkuleggarit.

Millaisia kenkiä käytit viimeksi?
Clarksin mustia ballerinoja.

Millaista takkia pidit viimeksi?
Biker-rotsia.

Lempikorusi?
Täällä blogissakin vilahtanut äidin hippihopeasormus. Toinen kiva on paksuista turkoosipaloista koottu kaulakoru. En pidä perinteisistä arvokoruista.

Käytätkö kynsilakkaa?
Kausittain, useimmiten mustaa tai nudea. Hakusessa on musta luomulakka, vinkatkaa jos tiedätte.

Lempihajuvetesi?
Unelmoin Marc Jacobsin Daisysta. Käytössä olevista taidan valita useimmiten Estée Lauderin Pleasure-pullon.

Shampoo ja hoitoainemerkkisi?
Vakkareita ei ole. Kaapissa on tällä hetkellä pullo Ole Hyvä -mandariini-kehäkukka-shampoota, XZ-sarjan xylitolshampoota sekä Tigin Fashionistaa. Pari vuotta sitten lopetin hoitsikan käytön ja huomasin, että hiukseni näyttävät paremmilta.

Millaisia sormuksia löytyy sormistasi?
Jos jotain löytyy, niin edelleen se äidin hippihopeasormus.

Tarkkailetko painoasi?
Se olisi vaikeaa jo siksikin, etten omista vaakaa. Riot -don't diet!

Viimeisin ulkonäköösi liittyvä kehu, jonka olet saanut?
Se ei valitettavasti ole painokelpoinen. Sitä edellinen kehu käsitteli reisiäni, jotka kehujan mukaan ovat "hyvät".

Menisitkö kauneusleikkaukseen?
Voi en.

Minkälainen on meikkipussisi?
Sellaista ei ole, käyttömeikkini asuvat Arabian valkoisessa Ego-lattekupissa, josta hajotin tiskatessa korvan. Loput meikit pyörivät laatikoissa.

Minkä värinen on hiusharjasi?
Se on maalaamatonta, lakattua puuta. Harja on yhtä vanha kuin minäkin, sillä se on vanha vauvaharjani. Sellainen, jolla ei oikeastaan voi edes harjata, vain silittää.

Käytätkö ryppyvoiteita?
No en helvetissä. Uskokoon ken haluaa.

Montako käsilaukkua omistat?
Niitä taitaa olla vain kaksi. Toinen on mustaa pitsiä ja ostettu ruotsin yo-kirjoitusten jälkeisessä järkytystilassa. Toinen on teillekin tuttu tohtori Jankovitch.

Onko sinulla lävistyksiä tai tatuointeja?
Tavalliset korvisreiät. Tatskaa ei ole, vaikka tatuointikuumeeni on melkein yhtä paha kuin koira- ja vauvakuumeeni.

Oletko turhamainen?
Kyllä, ja hyvällä omallatunnolla.