Ensimmäiseksi taisin bongata sen Gloriasta. Sitten se alkoi pulpahdella vastaan muistakin lehdistä. Kyseessä on monikäyttövaate Jolier One, jonka takaa löytyy suomalainen muotisuunnittelija Sveta Planman. Kyseinen vaate on osa Planmanin Jolier-vaatemerkin valikoimaa.
Jolier One on vaate, jonka voi pukea ainakin 56:llä eri tavalla. Maistiaisia löytyy täältä. Monikäyttöisyyden salaisuus on kymmenissä pienissä hakasissa sekä nauhoissa, jonka avulla vaatetta voi muokata melkein miksi vain. Kuvia vaatteesta in action löytyy myös MTV3 Helmen haastattelusta täältä.
Valveutunutta kuluttajaa ilahduttaa erityisesti se, että vaatteen suunnitteluprosessissa on muistettu myös ympäristöä. Valmistuksessa ei synny jämäpaloja, ja sama koko käy kaikille. Jolier-vaatteet valmistetaan kaikki Suomessa. Saatavilla on myös Seccon kanssa yhteistyössä laadittu Jolier One Reclaimed -mallisto, jonka kankaat ovat kierrätettyjä.
Olen itse heikkona vaatteisiin, jotka voi pukea päälleen eri tavoilla, tilanteeseen kuin tilanteeseen. Mitä enemmän käyttökertoja vaate saa, sen parempi. Kerran tai kaksi käyttöön päätyvät vaatteet saavat minut potemaan aikamoista syyllisyyttä.
Tässä voisi olla potentiaalinen vaatekaapin supervaate! 125 euron hinta vaatii jo harkintaa, mutta en pidä sitä lainkaan kohtuuttomana, mikäli materiaalit ovat yhtä laadukkaita kuin kuvien perusteella voisi päätellä.
Helsingissä Jolierin vaatteita myyvät Piccola Donna, Design Forum Shop ja äitiysvaateliike Belua. Kierrätettyä Jolier One Reclaimed -mallistoa myyvät Secco ja sen nettikauppa.
Mitäs tuumitte?
sunnuntaina 5. heinäkuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

10 kommenttia:
Luinkin jo tuosta jostain lehdistä, ja nyt kun kävin nettisivuilla, olen entistä enemmän innnoissani. Jolier Onea pitää päästä kokeilemaan!!
Hehe, anoppikokelas just eilen bongas ton jostain ja esitteli mulle, pisti mut googleen mistä sitä saa ja suunnitteli innoissaan :) Heräs vähän itelleki hinku :P Kun pääsis näprään livenä tuota!
Tuohan olisi ihan täydellinen vaatekappale, kaikenlaiseen käyttöön ja tarkoitukseen! Suurkiitos ihanasta vinkistä!
Mä taas olen epäileväinen: monetkaan noista käyttötavoista ei juuri eroa toisistaan eikä ne ole erityisen käytännöllisiä...
Livenä kokeilu antais todellisen kuvan vaatteen käyttökelpoisuudesta.
scaredy-cat: Olen samaa mieltä, livetestailua kehiin!
Maria: Haha, lueskelinkin tuolta sun puolelta teidän matcy matchy -pukeutumissuunnitelmista. Mies vielä mukaan, niin pyhä kolminaisuus olisi kasassa!
Molly Moll: Olepa hyvä, ilo olla avuksi ;)
Allu: Musta tuntui, että siinä kuvastossa vilahteli samainen hame ainakin neljä kertaa :D Mutta mulle kyllä riittäisi jo bolero, liivi ja joku noista toppimalleista.
Omistan ja suosittelen, jopa äitini tykkää joka on yleensä todella nirso. Kannattaa ehdottomasti mennä kokeilemaan.
Minäkin olen bongaillut tuota lehdistä ja miettinyt, että pakko päästä kokeilemaan kun ei muuten usko :D Eniten ehkä epäilyttää se, että vaatteen reunoissa on pikku hakasia kauttaaltaan. Voiko se tuntua mukavalta?
p.s. Saanko lainata aihetta blogissani? :)
nei: Hmm, hyvä pointti. Taidamme tulla jatkuvasti siihen lopputulokseen, että kokeilemaan täytyy päästä! Ja juu, lainaa aihetta toki, lehdestä minäkin tämän jutun bongasin :)
Ostin! On hauska! Erityisesti tykkään bolero - poncho - hame - liivi -vaihtoehdoista! Usein työmatkoja tekevälle loistokapine!
No varmasti! Kiva kuulla, että olet tykkäillyt. Minä en ole vielä päässyt edes sovittamaan...
Lähetä kommentti