Onpas minulla fiksua lukijakuntaa! Niin vain kävi, että useampi kuin yksi arvaus osui oikeaan -tai ainakin riittävän lähelle. Kyllä, lusikassa oli kuivattua mustaherukkarouhetta. Papukaijamerkki hanniinalle, joka laukaisi tismalleen oikean arvauksen!
Minua ei lisäravinteiden syöminen ole koskaan napannut. Marjajauheesta sen sijaan on tullut tämän talven piristys. Jauhetta voi sekoittaa vaikkapa viiliin, jogurttiin, mysliin tai smoothieen. Kyllästyttyäni syömään mustaherukkajogurttia aloin nappailla teelusikallisia ihan paljaaltaan. Siinä vasta tymäkkä aamuherätys! Hellävarainen kuivausmenetelmä säästää paitsi vitamiinit, myös mustaherukan kirpakan maun. Yksi teelusikallinen jauhetta vastaa yhtä desiä tuoreita marjoja.
Mikä parasta: rouheeseen on jauhettu mukaan koko marja, siis myös kuori ja siemenet. Ja juuri siemenissä piilee mustaherukan salaisuus:
Mustaherukan siemenöljy poikkeaa muista elintarvikeöljyistä. Se sisältää elimistölle välttämättömiä omega 3- ja omega 6 -rasvahappoja ihanteellisessa suhteessa. Mustaherukkaöljyn erityispiirre on tutkimusten mukaan myös se, että öljy sisältää harvinaista omega 3 -sarjan stearidonihappoa, jota ei muissa elintarvikkeissa esiinny lainkaan.
(STT:n tiedote 7.2.2006, luettavissa kokonaisuudessaan täältä)
Tuoreita mustaherukoita syötäessä siemenet nielaistaan kokonaisina -ja punnerretaan ulos edelleen kokonaisina. Arvokas siemenöljy huuhtoutuu siis viemäriverkostoon. Marjarouhetta nauttiessa tämä ei ole ongelma.
Pieni sisäinen skeptikkoni heräsi kyllä kysymään, missä määrin omegat ynnä muut terveysjutskat säilyvät jauheessa, jota säilytetään avatussa, läpinäkyvässä muovipussissa. No, ehkäpä kilpailu tulee tässä kohden kuluttajan avuksi: marjajauhetta valmistavia firmoja on useita. Finberryx-niminen lafka pakkaa tuotteensa kuumasaumattuihin alumiinifoliopusseihin, joihin mahtuu kuukauden annos. Pieni sisäinen skeptikkonikin taitaa kyllä jatkossa suosia MaHeVin jauheita. 100 gramman pussi maksaa 7 euroa, 300 gramman pakkaus 20 euroa.
Jos marjarouheet ovat sinulle vieraita, suosittelen kokeilemaan! Pieneen pussukkaan mahtuu kuivattuna ja jauhettuna monta marjaa, joten hinta voi ostohetkellä kirpaista. Jauhe on kuitenkin hullun riittoisaa. Onhan se myös mukavaa tukea pieniä yrityksiä, jotka jaksavat innovoida metsiemme marjoista myyntituotteita. En itsekään ole innokkain marjametsään lähtijä, mutta pahalta tuntuu miettiä kaikkia niitä marjatonneja, jotka poimijoiden puutteessa mädäntyvät mättäille.
Jos mustaherukka ei maita, ei hätää. Valikoima kattaa kaikki kotimaiset marjat aina mustikasta eksoottisempaan marja-aroniaan. Todellinen terveyshifistelijä ostaa tyrnijauhetta, joka on paitsi superterveellistä, myös varsin, höm, mielenkiintoisen makuista.
Oletko testannut marjarouheita? Tai kenties törmännyt johonkin aivan toiseen, onnistuneeseen marjatuotteeseen?
tiistaina 10. maaliskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


11 kommenttia:
Hei tuota voisinkin kokeilla, sillä tuntuu että puhti on ollut viime aikoina aivan poissa! Törmäsin ruohonjuuressa juuri tuohon tyrnijauheeseen, mutten silloin raaskinut ostaa. Nyt toisaalta tarvitsisin sitä piristystä, joten jospa kokeilisin...
Blogilistalta tänne eksyin ja taidanpa eksyä useamminkin :). Tuli ahmittua useampikin kirjoitus kerralla. Itse olen törmännyt noihin jauheisiin Kauhajoen ruokamessuilla syksyllä. Silloin ei tullut ostettua, mutta täytyypi varmaan kokeilla :).
Olen tulossa käymään lähiaikoina Helsingissä. Tiedätkö missä marjajauheita myydään? Pitäisi kyllä päästä kokeilemaan. Olen ihan mustaherukka-fani! :)
Ainakin Ruohonjuuresta saa jos jonkinlaista marjajauhetta. :)
Sarona: Pitkä talvi takana, kukapa ei tässä vaiheessa kaipaisi pientä vitamiinilisää. Kokeile ihmeessä!
tekla: Hei, tervetuloa mukaan! Messuilla minäkin olen näihin jauheisiin ensi kertaa tutustunut. Toivottavasti ensi syksyn ruokamessuilla on taas hyviä tarjouksia.
Minttu: Jauheita myydään ainakin Kampin Life-myymälässä, Ruohonjuuressa sekä Stockan Herkussa. Mustaherukka on ihana marja! Kannattaa muuten testata tuota herukkarouhetta vaniljajogurtin kanssa, on aika namia.
Tigrisdýr ehtikin ensin :)
Ok - kiitti!! :)
Testasin messuilla kaikenlaisia terveyspillereitä ja -jauheita ja taisin saada yliannostuksen, koska seurauksena oli oksettava olo...
Voi rassu, terveellinen elämä ei taida sopia sulle ;)
En kyllä ihmettele kokemustasi. Kauneus ja Terveys -messuilla ja Ruokamessuilla on aina tarjolla häkellyttävä määrä kaikenmaailman vitamiinipillereitä ja haineväkapseleita. Terveysjuomista puhumattakaan! Valtaosa maistuu kaamealle ainakin omassa suussani...
Jahas, jahas, tuota en olekaan vielä koklannut. Mustikkajauhetta kyllä, ja se on aivan unelmaista viilin seassa!
Hyvä tietää! Mustikka on lempparimarjani, seuraava jauhepussukka voisi olla vaikkapa sitä.
Lähetä kommentti