tiistaina 31. maaliskuuta 2009

Elämä on hyvää ja olut Reilua

Mango-olutta aamupalaksi -voiko tämän iisimmäksi elämä enää mennä? Kuulen jo aaltojen kohinan ja vaaleanpunaisten iibis-lintujen siipien läiskeen...


Oikeasti kyseessä ei ollut rokulipäivä vaan spontaani "hemmottelen poikaystävääni eksoottisella juomalla, josta siemaisen puolet itse"-tempaus. Poikaystäväni sattuu olemaan juomanmaistaja. Ei, se ei tarkoita rappioalkoholistia. Juomanmaistaja on henkilö, joka putkahtaa milloin mistäkin etnisen ruuan kaupasta kourassaan tölkki länsi-afrikkalaisia colaa tai Thaimaassa uutettua seljankukkaporejuomaa. Kyse on tietenkin metsästyksestä ja jahdista, herkeämättömästä vertailujen, makuarvioiden ja testausten sarjasta. Kultaisena tavoitteena siintää Täydellisen Virvokkeen ideaali.

Siispä tämänkertaiseen ehdokkaaseen. Mongozon olut on valmistettu Reilun kaupan mangoista. Pullo osoittautui nappiostokseksi. En itse ole erityinen oluen ystävä, mutta tätä join ilokseni! Mallas ja hedelmäinen mango sopivat toisiinsa kuin oljista punottu hellehattu ja kuuma kesäpäivä. Maku oli herkullisen virkistävä. "Mongozo" on muuten chokwen kieltä, ja tarkoittaa samaa, mitä kaikki maailman maljannostohuudahdukset. Terveydeksi, siis!

Poikaystävä ei rakastunut ihan yhtä palavasti. Olueen noin yleensäkin varautuneesti suhtautuvan juomanmaistajan arvio: kylmänä 3,5 / 5 tähteä. "Mieto, jopa enemmän mangon kuin oluen makuinen. Tää on semmonen jota voi kitata pitkin päivää ilman että liika hapokkuus pistää vastaan."


Sarjaan kuuluu myös banaaniolut, sekä kvinoaolut, jota en ole hyllyillä havainnut. Bongasin nämä pullot Sokoksen S-Marketista, jossa hintaa oli 3,10 e. Ei mikään halpa perseilyjuoma, mutta erikoisolueksi ihan kohtuuhintainen. Ainoa miinuspuoli on se, ettei tätä pulloa kannata roudata kavereiden luo illanistujaisiin. Eksoottinen namijuoma herättää sen verran huomiota, että joudut maistattamaan koko porukan pariin otteeseen. Mutta jakaminen on rakkautta, peace!

5 kommenttia:

Rva Herttainen kirjoitti...

Onko tossa muuten panttia?

Mä en alkkomahoolia juo, mutta Glasgowssa asuessani ostin Grassrootsista aina ihania inkivääri- ja ginkgojuomia. Kivaa vaihtelua ainaiselle limpparille. En oo ees perehtynyt löytyiskö täältä Ruohonjuuresta vastaavaa.

Pessi kirjoitti...

Mä en kestä kun te kaikki yksi kerrallaan käännytte oluen juojiksi. En suostu kaljaa juomaan, en tasan, vaikka kuinka maistuisi mangolta tai melonilta!

Nana Q. kirjoitti...

Rva Herttainen: Kyllä, pantti on ruhtinaalliset 15 senttiä.

Inkiväärijuoma kuulostaa herkulliselta, haluaisin testata! Aika jännää muuten, että Glasgowssa on Ruohonjuuren kaima.

Pessi: Höhöö, kyllä joukkoon aina yksi vaavi mahtuu ;)

allura kirjoitti...

Se banaani on parempaa!

Nana Q. kirjoitti...

Okei, seuraavaksi sitä siis ;)