Ekoklassikoita: Laulujoutsen

Ympäristönsuojelu ei ole pelkkiä mielenosoituksia ja direktiivejä, vaan myös kirjallisuutta. Tiesitkö, että laulujoutsenen suojelu Suomessa sai pontensa erään kirjailijan surullisista elämänvaiheista?

Harva tuntee kirjailijaa nimeltä Yrjö Kokko. Mutta kun mainitsee Pessin ja Illusian, lamppu syttyy.

Menninkäissadun ohella Kokon kynästä lähti myös suomalaisen ekokirjallisuuden ehdoton klassikko, teos nimeltä Laulujoutsen -Ultima Thulen lintu. Se on tosipohjainen kuvaus kahden miehen Lapin-samoilusta ja yrityksestä valokuvata maaginen eläin, laulujoutsen.

Laulujoutsen on paitsi Suomen kansallislintu, myös myyttien vakiohahmo ja Kalevalan tuonenkatkuinen viestintuoja. Mystinen maine ei suojellut lintua metsästäjien pyssyiltä: 1900-luvun alkupuolella Suomen laulujoutsenkanta oli hyvää vauhtia katoamassa. Edes vuonna 1934 säädetty suojelulaki ei tepsinyt. Pula-ajan Suomessa joutsenpaisti oli lihava lisä pöytään. Vaikutuksensa oli myös niillä seteleillä, joita eurooppalaiset lintuharrastajat auliisti jakelivat vastineeksi joutsenenmunista. Vuonna 1949 Suomen laulujoutsenkannan arvioitiin olevan kokonaista 15 paria.


Sitten tuli tämä eläinlääkäri Yrjö Kokko. Miksi hän kiinnostui laulujoutsenesta?

Taustalta löytyy henkilökohtainen tragedia, joka on Laulujoutsenessa puettu tarinan muotoon. Poikana Yrjö perheineen asui Karjalan Viipurissa. Karjalaisessa kansanuskossa laulujoutsen on ollut pyhä lintu, jopa tabu. Alueen vanhat kalliopiirrokset ovat täynnä kuvia joutsenista, joiden muinaiskarjalaisia piirtäjiä on kutsuttu vesilintukansaksi. Joutsenen vahingoittaminen merkitsi tuhoa ihmiselle.

Yrjö Kokon isä ei ollut kuunnellut vanhoja uskomuksia yhtä tarkasti kuin poikansa. Isä-Kokko törmäsi eräällä retkellään laulujoutseneen, kohotti pyssynsä, ampui ja osui. Lintu täytettiin ja vietiin vitriiniin samaiseen kouluun, jossa Yrjö-poika opiskeli.

Kehnosti kävi. Isä alkoholisoitui ja perhe kärsi valtavat taloudelliset tappiot. Yrjö Kokko oli vakuuttunut siitä, että joutsenen ampuminen oli, ainakin jollain symbolisella tasolla, ollut perheen ongelmien alkusoittoa. Laulujoutsenesta tuli Yrjölle elämänmittainen päähänpinttymä, rakkauden ja etsinnän kohde.

Laulujoutsen julkaistiin vuonna 1950. Kirjassaan Yrjö Kokko vaeltaa kumppaneineen tuntureilla ja väijyy päiväkausia löytääkseen kameran tähtäimeen pesivän laulujoutsenparin. Teos on kuvitettu Kokon ottamin valokuvin. Juonenkuljetuksen ohella kertoja keskittyy suomimaan raakalaismaisia joutsenenmetsästäjiä ja ylistämään pohjoista luontoa sekä saamelaiskansaa.

Teos teki tehtävänsä. Yrjö Kokko onnistui herättämään valtaisan joutsenbuumin, jonka seurauksena asenteet muuttuivat. Suomen laulujoutsenkanta alkoi toipua, ja on vuonna 2006 arvioitu noin 5500 parin suuruiseksi.

Laulujoutsen on kerronnaltaan hieman vanhentunut, toisinaan jopa naiivi tarina. Ajankuvana ja erämaakuvauksena se on kuitenkin loistava. Lintuharrastaja, eräkirjallisuuden ystävä, Lapin-hullu tai muuten vain joutsen-myytistä kiinnostunut lukija saa teoksesta paljon irti. Yhtä lailla voin suositella opusta niille, joita suomalaisen ekokirjallisuuden kehitys kiehtoo.

Lähteinä Wikipedia sekä Jukka Parkkisen essee. Laulujoutsen -Ultima Thulen lintu -teoksen löytää varmimmin kirjastosta.