Miksi minä ekoilen? Miksi näen vaivaa, tingin tietyistä asioista, poden huonoa omaatuntoa toisista, vaikka koko muu maailma kuluttaa, lentää, saastuttaa ja päästelee minkä ehtii. Yksilön teot ovat hiekanhippunen Saharassa, eikä biojätteen lajittelemisesta ojenneta mitaleita tai kirjoiteta ylistäviä lööppejä.
Miksi sitten kuitenkin?
1) Hiekanhippunen ja ylpeä siitä.
Kai minussakin asuu pieni optimisti. Minä nimittäin uskon siihen, että yhden ihmisen teoilla on merkitystä. Yksilö on mikrotason toimija, mutta toimija kuitenkin. Vaikkei yhden ihmisen hiilijalanjälki liikauta ilmastovaakaa suuntaan tai toiseen, on sillä kuitenkin oma vaikutuksensa. Minä uskon, että muutos lähtee ruohonjuuritasolta. Uskon, että elämäntapamme tulee muuttumaan radikaalisti, ja että uuden, ekologisen elämäntyylin suuntaviivoja luodaan juuri nyt. Minä haluan olla siinä mukana.
Geneerinen luontokuva.2) Yliminä riivaa.
Olen onnistunut kehittämään itselleni ekologisen yliminän, eräänlaisen Samu Sirkan. Sitä jäkjäkjäkätystä kuunnellessa hiipuu suurin into ekorikoksia kohtaan. Lämpimän suihkuveden turha lorottaminen sattuu ja tyhjän huoneen valaiseminen tuntuu siltä, kuin puukolla vääntäisi. Sellainen olen ollut aina, kiitos ala-asteaikaisten luontoinnostusten ja eläinoikeuspassioiden. Nyt, omillani asuessani, tuntuu vastuu entistä konkreettisemmalta. Minä voin todella päättää, ostanko vihreää sähköä vai hiilivoimaa.
3) On a Mission.
Sillä ihminen tarvitsee elämälleen tarkoituksen. Kaiken muun olen jo saavuttanut, nyt voin keskittyä pelastamaan maapalloa. Vakavasti puhuen: onhan se kohottavaa tuntea kamppailevansa jonkin puolesta.4) Tiede.
Luotan tieteeseen monella elämäni alueella. Niin myös ympäristökysymyksiä koskevissa asioissa. Viime vuosina tiedejulkaisut ovat täyttyneet toinen toistaan mielenkiintoisimmista tutkimuksista, joilla on raotettu niin ilmastonmuutoksen saloja kuin Itämeren tilaakin. Kuinka voisin jättää kuulematta sen, mitä huippututkija minulle kertoo?
5) Identiteettiprojekti.
Puhkianalysointiin opetettuna olen havainnut senkin, että psyykessäni taitaa olla meneillään jonkinlainen identiteettiprojekti. Ekologisesti tiedostavat, urbaanit nuoret ihmiset ovat mielestäni siistiä porukkaa. Mäkin haluan olla. Ollaanko kavereita? Mennäänkö (reilulle) kahville?
Tässä olivat minun ekoiluni perusteet. Olisi mielenkiintoista kuulla, harrastatko sinä näitä asioita samoista syistä vaiko aivan toisista lähtökohdista. Kerro!
Tekstit
10 kommenttia:
Ihan hyvät ja arvostelun kestävät perusteet elämäntapavalinnalle olet löytänyt.
Seuraava kysymys tässä vaiheessa on, onko sinulla oikeastaan vaihtoehtoa. Pystyisitkö enää muuttamaan tapojasi ja samalla itseäsi? Osaisitko elää itsesi kanssa, kun olet jo tottunut puukonvääntöihin.
Jaa-a, siinäpä vasta mielenkiintoinen kysymys! Elämä voi toki kuljettaa ihmistä suuntaan jos toiseenkin, ja jos tästä lähdetään, niin vastaus lienee kyllä. Voin hyvinkin kuvitella, että jokin suuri elämänmuutos, kuten vaikkapa läheisen sairastuminen, voisi viedä huomion pois ekoilusta.
Mutta jokaisella kauppareissulla näitä valintoja täytyy tehdä. Ostaako luomua vai edullisempaa Euroshopperia? Toisinaan valitsen luomun, toisinaan en. En koe olevani ekoilijana valmis tai erehtymätön, en oikeastaan edes niihin puukonväänteisiin tottunut.
Itse ehkä liittäisin itseeni ja ekoiluuni identiteetin ja tieteen. Tieteen ehkä vahvemmin (ja sokeammin?).
Olen tosin hyvin ailahteleva eko, minulta mm. puuttuu Samu Sirkka. Mutta tietämystä ei oikeastaan puutu, vain ne oikeat teot joskus (heitän mm. joskus kissan metallisia ruokaannospurkkeja sekajäteroskikseen, joskus jaksan kerätä ne kauempana sijaitsevaan metallipisteeseen. Tähän pitäisi tulla selvempi muutos. Parempi.)
"Yksilön teot ovat hiekanhippunen Saharassa, eikä biojätteen lajittelemisesta ojenneta mitaleita tai kirjoiteta ylistäviä lööppejä."
Joku sanoi jotakin tyyliin: "Niille jotka väittävät, ettei pienillä teoilla ole mitään merkitystä, suosittelen nukkumista huoneessa jossa on yksi pieni inisevä hyttynen."
Teen parhaillani opinnäytetyötä ilmastonmuutosta sivuavasta aiheesta ja tulevaisuudesssa häämöttää työ ilmastonmuutoksen tai muun ympäristönsuojelun parissa. Siksi allekirjoitan itsekin aika monet kohdat listassasi.
Koska minua ympäröi se tiede ja joka kurssilla tunkee tietoa siitä, miten tämä maailma muuttuu ilmastonmuutoksen seurauksena ja miten huonosti eliöt pystyvät siihen sopeutumaan, on olo toisinaan aika toivoton. Koska alalle meinaan, tuntuu työsarka aika mahdottomalta. Silti eniten kiinnostaisi jonkinlainen valistustyö, jokin ihan oikea vaikuttaminen. Se on vain jotenkin niin käsittämätöntä, miten helpolla jotkut voivatolla välittämättä näistä asioista.
Olen tavattoman iloinen, että löytyy tällaisia blogeja ja sinun kaltaisiasi kirjoittajia. Kun ekoiluasioista tehdään kiinnostavia ja trendikkäitäkin, on muutoksen aikaansaamisessa aina pienempi työ. Siksi kiitos siitä, että jaksat tätä blogia kirjoittaa.
10 vuoden tietämättömyys päättyi kun telkkarissa viimein käytettiin sanaa egotrippi sellaisessa yhteydessä, jossa sen merkitys selvisi. Tuli ahaa lamppu syttyi, sehän olen minä! Ja suoraan sanottuna elämäntapa on niiiin rahasta kiinni. Totta hitossa ostaisin reilua ja luomua aina, jos vain ois rahnaa. Nyt ne on profiloituneet lähinnä vaihtoehtoihmisten ja hieman nenää pidemmälle ajattelevien tuotteiksi.
Olipa huojentavaa huomata, että joku muukin "ekobloggaaja" ei ole ekoihmisen prototyyppi! Harkitsin kauan, uskallanko aloittaa vihreisiin juttuihin perustuvan blogin, kun en edes lihansyöntiä ole lopettanut enkä edes kokonaan aiokaan ja elämäntavoissakin on vielä vihertämisen varaa. Rohkaistuin kuitenkin ja päätin luoda blogin vahvistamaan matkaani vihreämpää minää kohti - samalla löysin oman blogisi kaltaisia seurattavia, joista löytyy mielenkiintoista ja kannustavaa asiaa. Eli ei kaduta!
Perustelusi vihreille valinnoillesi ovat omalta kohdaltani samat - optimistinen "pisara meressä vaikuttaa ainakin sen yhden pisaran verran" -ajattelu, jonkin puolesta kamppaileminen ja identiteettiprojekti niistä päällimmäisinä. (:
Monet asiat tulevat minulla selkäytimestä. Äiti ja kokemus on opettanut. Ekoilu ei mielestäni ole mitenkään tavattoman vaikeaa. Kysymys on valinnoista ja on hyvä muistaa kohtuus kaikessa.
Tuo "geneerinen luontokuva" nauratti. Sulla on parhaat kuvatekstit. :D
Haa, tämähän on herättänyt keskustelua! Jes!
Nappi: No, luulen että kukin lipsuu niistä oikeista teoista aina silloin tällöin. Itseruoskinta pannaan!
Stazzy: Ei morjens, ihan loistava aforismi! Tuota aion käyttää jatkossa :D
Anonyymi: Opiskelen toisena sivuaineena kehitysmaatutkimusta. Siellä ensimmäisillä luennoilla puhuttiin paljon ns. tutkijan dilemmasta, eli siitä, tukahduttaako kriittinen tietoaines tutkijan arvopohjaisen kipinän. Te ympäristöalan opiskelijat törmäätte varmasti aivan samaan ongelmaan. Niinhän se on, että joka tietoa lisää, se tuskaa lisää. Jostain vain täytyy repiä uskoa ihmiskuntaan ja omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. Onhan meillä hyviä tuloksia otsoniaukon ja happosateiden vastaisesta toiminnasta, miksei sama menestys voisi toistua ilmastoasioidenkin kohdalla?
Onnea vain uralle, olet valinnut hienon alan.
Kiitos kannustavasta palautteesta, se piristi kummasti!
pallura: Kukapa ei joskus egotrippailisi :) Onnittelut uudesta tietoisuuden tasosta! Rahaahan luomun ja reilun ostaminen vaatii, se on totta. Toisaalta, kun muuta kulutustaan vähentää, jää kukkaroon muutama euro luomuporkkanoihin sijoitettavaksi. Jep, en minäkään ostele eettisiä tuotteita niin paljon kuin haluaisin.
Mindiu: Itse ajattelen, että tärkeintä on muuttaa massojen käyttäytymistä, vaikka sitten hitaastikin. Ja siihen ovat varmasti omiaan "matalan kynnyksen" ekoesimerkit, ekobloggaajat, ekotuotteet yms. Monella on edelleen se harha, että ympäristöasioiden huomioiminen tarkoittaa kieltäytymistä kaikesta kivasta ja paluuta agraariyhteiskuntaan. Veikkaanpa, että juuri nämä ihmisten mielikuvat ovat suurimpia esteitä ympäristöajattelun valtavirtaistumisen tiellä.
Huoh, essee. Piti sanomani, että blogiprojektisi on mielestäni erittäin jees ja kiinnostava! Moni voi varmasti samastua vihertymistä aloittelevan ihmisen kokemuksiin. Vaikka olisihan se toki hauskaa lukea jonkun hc-ekoilijan blogia omavaraisen luomuyhteisön elämästä... (vinkatkaa, jos tällaisen tiedätte!)
Pessi: Kohtuus kaikessa, se on elämänohjeista paras. Kokemus ja äiti opettajina, sympaattista!
Juu, kuvatekstien kohdalla mut valtaa aina pakonomainen tarve toteuttaa piileviä stand-up -kykyjäni.
Lähetä kommentti