Tohinaa

On tainnut vierähtää parisen kuukautta ilman, että olisin ostanut uusia vaatteita. Ehei, en odota rummunpärinää ja seläntaputuksia. Kahden kuukauden vaatelakolla rehvastelu tuntuisi lähinnä urpolta. Reaalimaailma on täynnä uutisia lamasta ja laskukaudesta, blogiversumissa taas vietetään vuotta ilman muotia tai shoppailua. Niihin verrattuna tämän vaatteidenrakastajan paasto on helppo nakki.

Niin tai näin, heräsin tänään pohtimaan ostamattomuuttani. Se ei ole tietoisen päätöksen tulos. Yritän vältellä totaalisia ostoslakkoja, sillä ne eivät oikein istu omaan ajatusmaailmaani. Täydellinen kieltäymys johtaa turhan usein täydelliseen repsahdukseen. Ostolakkoilu johtaisi omalla kohdallani siihen, että ostamisen ja ostamattomuuden ajatukset täyttäisivät pääni aamusta iltaan. Vaikka onnistuisinkin pitämään kiinni ostoboikotista, tulisi kuluttamisen tunnosta ikävällä tavalla ajatusteni keskipiste.

Kahden kuukauden shoppailutauossa minua hätkäytti ostamattomuuden helppous. Tuntuu, kuin olisin unohtanut vaatteet kahdeksaksi viikoksi! Mutta niinhän asia ei ole. Luen säännöllisesti naistenlehtiä ja muotiblogeja, kuljen joka päivä Aleksanterinkadun muotiputiikkien ohitse, surffasin viimeksi kymmenen minuuttia sitten ekomuotia myyvien putiikkien sivuilla. Ehkä kyse on jonkinlaisesta hormonitasapainon heilahduksesta, mutta minulla ei vain ole tarvetta ostaa mitään.

Jos nyt kuitenkin vaatisitte minulta jonkinlaista veikkausta, mistä tämä johtuu, vastaisin: tohinasta. Sitä oma elämäni on tällä hetkellä pullollaan. Puhun nimenomaan tohinasta enkä kiireestä, sillä kiire-sanalla on näin joulun alla kovin negatiivinen kaiku. Toki tuohon tohinaani kuuluu kiirettä ja stressiäkin, mutta myös paljon mukavaa ja innostavaa, josta en millään tahtoisi luopua.

Tässäkö ratkaisu globaaliin ympäristökriisiin: tohina? Mitä mieltä olette?