Huoh, nyt on kolmannes kesän tenttipaketista suoritettu, onnea minä. Voinpahan hyvällä omallatunnolla käytellä tilille ropsahtaneita opintotukia. Tai enpäs voikaan, ne menivät jo vuokraan. Eh.
Kun joskus kevättalvesta aloin haaveilla kesästä vailla kesäduunia, pohdin kroonisesti ja ennen kaikkea rahaa. Opiskelijaelämä kun tavallisesti toimii siten, että kesäkuukausina tienataan leipä koko loppuvuodeksi. Omalla kohdallani tämä kuvio on alkanut muuttua viimeisen vuoden aikana; oman alani keikkahommia on alkanut tippua yhä enemmän, ja olen yhtäkkiä tajunnut liukuvani jonkinlaiseksi freelanceriksi. Lisänä tulevat opettajansijaisuudet, joita niitäkin on tarjolla vain kouluvuoden aikana.
Kun vanha pomoni soitti ja pyysi töihin, sanoin ei. Minulla ei ole ollut tapana sanoa ei, kun joku tarjoaa töitä.
Silti kesätöiden puuttuminen pelotti. Mietin useasti, olenko yksinkertaisesti vain tyhmä ja laiska. Pelkäsin joutuvani pulaan. Hieroin aivonystyjäni ja mietin, kuinka voisin pienentää menojani. Apuna oli rakas tilikirjani, jota olen pitänyt pieteetillä siitä lähtien, kun muutin omilleni. Tällä hetkellä tilikirjan virkaa toimittaa ihana päiväkirja, jonka sain parhaalta kaveriltani kuusivuotislahjaksi.
Kirjaan ylös joka kuukauden tulot ja menot -ja lasken ne kuukauden lopussa yhteen. Menot olen luokitellut kahteen eri luokkaan: kiinteisiin ja vaihteleviin. Viime aikoina olen tutkinut näitä menojani ja tullut siihen tulokseen, että tinkimisen varaa on yllättävän vähän.
Kiinteisiin menoihin kuuluvat vuokra, sähkö, kännykkä, matkakortti ja nettiliittymä. Näistä ainoastaan sähkö ja kännykkä ovat sellaisia laskuja, joiden loppusummaan voin mitenkään vaikuttaa. Vähemmän puheluita, juu. Sähkönkulutustani seuraan nyt jo niin tiukasti, ettei siinä ole enempää kiristämisen varaa. Voisin toki vaihtaa ekosähköstä halvempaan, mutta en halua.
Vaihteleviin menoihin kirjaan kaiken muun: ruuan, kahvilakäynnit, leffat, vaateostokset, kodintavarat. Näissä se suurin säästövara on.
Vaatehankinnat ovat nyt jäissä -onneksi en koe tarvitsevani mitään juuri nyt. Huomio on nyt jossain muualla kuin pukeutumisessa. Tiedätte varmaan, elämässä on kummallisia kausivaihteluita.
Kahvilat ovat paheeni. Toisaalta ne ovat myös niitä kuuluisia pieniä iloja, jotka tuovat piristystä arkeen. Kahvilaistuinnoista kaveriporukan kanssa en ole valmis luopumaan. Jatkossa mietin ehkä tarkemmin, kaipaako se latte kylkeensä muffinssia vai ei.
Sisustustavaraa en juuri nyt kaipaa. Vuoden mittainen sisustusoperaatio alkaa olla loppusuoralla, eikä pikku asuntooni edes mahtuisi enää paljoakaan. Nyt parvekekauden kunniaksi kaipaan kyllä metallista hyllykköä, johon voisin iskeä yrttipurkit ja muun pikkusälän. Jos sopivan kolhiintunut yksilö tulee vastaan kirpparilla, en viivyttele.
Kesän aikana tulee varmasti
reissattua. Haaveilimme junakierroksesta Ruotsin puolelle, mutta budjettisyistä vaihdoimme sittenkin kohteeksi kotimaan. Ja minä senkun innostuin entistä enemmän. Kotimaanmatkailu on vaan niin siistiä.

Joskus toukokuun loppupuolella kävi sitten niin, että rahahuolet lakkasivat vaivaamasta. En tiedä miksi - ehkä olin vain murehtinut ne loppuun. Ehkä aloin vihdoin rentoutua ja luottaa siihen, että vaikka rahaa on niukalti, asiat järjestyvät. Sattui myös muutama hauska onnenpotku: voitin Yliopistoliikunnan asiakastyytyväisyyskyselystä itselleni 3 kuukauden ilmaisen treenikauden. Sain yllättäen palkkaa lehtijutusta, jonka olin kuvitellut tekeväni ilmaiseksi. Syliin tippui muutama juttukeikka, joita en ollut osannut odottaa. Pieniä juttuja, mutta ne toivat hyvän mielen.